Hallitus järjestää tänään klo 10.15. alkaen lähes päivittäisen koronatilannekatsauksensa.
Tänään aiheina ovat yrittäjien tuki ja yritysrahoitus sekä toimet, joilla helpotetaan yksityishenkilöiden ja yritysten tilannetta koronaviruksen aiheuttamassa taloudellisessa ahdingossa.
Paikalla ovat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) sekä elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.)
Tervetuloa MTV Uutisten liveseurantaan!
Hallituksen tiedotustilaisuus on päättynyt.
Klo 10.43. Lintilä kehottaa opiskelijoita ja kesätyöntekijöitä hakemaan töitä esimerkiksi taimitarhoilta.
Klo 10.40. Lintilä: Finnvera ei voi myöntää nollakantaisia lainoja, koska ne luettaisiin valtiontueksi.
Klo 10.38. Lintilä muistuttaa, että Finnvera on laskenut lainojensa takausproviisioitaan.
Klo: 10.37. Lintilä: Eniten yritystukia on haettu ely-keskuksista, johon kolmen päivän aikana hakemuksia on tullut 4600 kappaletta.
Klo 10.35. Lintilä: Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää uuden rahoitusohjelman keskisuurille yrityksille. Valtio suuntaa ohjelmaan 150 miljoonaa euroa.
Klo 10.30 Lintilä: Yritysten rahoitushakemusten määrä on noussut 45 prosenttia. Finveraan on palkattu 50 uutta työntekijää.
Klo 10.30. Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) aloittaa.
Klo 10.24. Henriksson kertoo samoista asioista ruotsiksi.
Klo 10.22. Henriksson yhtiökokouksista: Pyrimme löytämään ratkaisuja, että yhtiökokoukset voidaan järjestää rajoitustoimista huolimatta. Niitä voi tässä vaiheessa lykätä määräajan yli. Kokoukset voidaan järjestää etänä ja niissä voidaan käyttää valtuutettua.

