Syyttäjät pitivät poikkeuksellisesti julkisen tiedotustilaisuuden suuressa seksuaalirikosoikeudenkäynnissä, jossa nuorta miestä syytetään kymmeniin lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista Keski-Suomen käräjäoikeudessa. MTV Uutiset oli paikalla Jyväskylässä.
Parikymppistä keskisuomalaista miestä syytetään 89 lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista. Miehen uskotaan esiintyneen sosiaalisessa mediassa alaikäisenä ja houkutelleen lapsia lähettämään seksuaalista materiaalia itselleen.
Syyttäjien mukaan selvä valtaosa uhreista on ollut alakouluikäisiä. Mies on syytteiden mukaan lähestynyt lapsia Snapchatissa ja TikTokissa. Miehen ei epäillä tavanneen lapsia henkilökohtaisesti.
Merkille pantavaa on, että koko vyyhti alkoi purkautua lähes sattumalta.
Syyttäjien mukaan epäilyt miestä kohtaan heräsivät, kun yhden asianomistajan isä näki lapsensa puhelimessa keskusteluja, jossa puhuttiin erään nimimerkin pyytäneen lapselta alastonkuvaa.
Kaikki muut asianomistajat löydettiin yhtä lukuun ottamatta poliisin omissa tutkimuksissa.
Loi väärän henkilöllisyyden
Syyttäjien mukaan mies oli perustanut TikTokiin tilin, joka oli julkaisemassaan päivityksessä pyytänyt "nudeja", eli alastonkuvia vuosina 2005-2010 syntyneiltä lapsilta.
Mies oli itse syytettyjen rikosten tekoaikaan 19-20-vuotias. Lapsille hän on syyttäjien mukaan esiintynyt 12-13-vuotiaana poikana.
Mies oli esitellyt itsensä väärällä nimellä "Kristian". Nimi ei ole henkilön oikea nimi.
Syyttäjien mukaan osa asianomistajista oli ihastunut keksittyyn henkilöllisyyteen. Mies oli syytteiden mukaan käyttänyt tätä hyväksi ja suostutellut lapsia lähettämään itsestään kuvia ja videoita, joissa lapset esiintyivät seksuaalisesti tai tekivät seksuaalisia tekoja.
Syyttäjien mukaan mies oli esittänyt lapsille toiveita siitä, millaisia videoita hän heiltä toivoi. Syyttäjän esittämät esimerkit teoista, jotka mies sai lapset tekemään, ovat graafisia.
Syyttäjien käsityksen mukaan osa teoista on ollut erityisen nöyryyttäviä.
Kun poliisi sai selville miehen henkilöllisyyden, hänet otettiin kiinni. Miehen hallussa olleista tietoteknisistä laitteista löydettiin suuri määrä lasten lähettämiksi epäiltyjä kuvia ja videoita. Mies on ollut jo ennen oikeudenkäyntiä tutkintavankeudessa.