Oulussa käsitellään tänään käräjäoikeudessa järkyttävää insestitapausta, jossa isää epäillään vuosia kestäneestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
MTV Uutisten rikostoimittaja Päivi Hannula on paikalla seuraamassa oikeudenkäyntiä, joka on poikkeuksellisesti julkinen uhrin toiveesta.
Järkyttävä, vuosia kestänyt seksuaalinen hyväksikäyttö paljastui, kun nyt 26-vuotias tytär kertoi tapauksesta sanomalehti Kalevan haastattelussa.
Nainen kertoi joutuneensa pienestä pitäen isänsä pahoinpitelemäksi ja tulleensa ensi kertaa raskaaksi 11-vuotiaana. Tytär teki useita abortteja, ja synnytti 16-vuotiaana lapsen.
Hyväksikäytön epäillään tapahtuneen Oulussa vuosina 1999-2008.
1. Miksi kukaan ei puuttunut nuoren tytön toistuviin abortteihin?
Naisen mukaan hoitohenkilökunta ei havahtunut edes toistuviin abortteihin, vaan tytön mielenterveyttä epäiltiin. Tytär pohtii myös, että perheen kulttuuritausta saattoi vaikuttaa.
– Isäni on erittäin voimakas persoona. Hän puhuu kovaäänisesti ja käyttäytyy aggressiivisesti. Ehkä viranomaisetkin ovat pelänneet häntä (isää), hän sanoi Kalevan haastattelussa.
STT:n mukaan poliisi selvittää edelleen, onko viranomaisia, kuten lastensuojelun henkilökuntaa, syytä epäillä rikoksista Oulun epäillyssä insestivyyhdissä. Kyse on esiselvityksestä, ei varsinaisesta esitutkinnasta.
Tapauksen tutkinnanjohtaja Petri Savela Oulun poliisista kertoo, että poliisi selvitti asiaa jo vuosia sitten, mutta ei aloittanut esitutkintaa. Epäillyn hyväksikäytön uhri kertoo tehneensä asiasta ensimmäisen kerran rikosilmoituksen vuonna 2010 ja vetäneensä sen pois vuotta myöhemmin. Hän teki ilmoituksen uudestaan vuonna 2013.
