MTV:n rikostoimittajan mukaan murhasta tuomitun Aarnion peli ei ole vielä ohi – "Pöyristyttävä ja käsittämätön tilanne"

MTV Uutisten rikostoimittaja Pekka Lehtinen kuvailee Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion saamaa murhatuomiota täysin poikkeukselliseksi.

– Melkoinen joululahja Aarniolle, hän toteaa MTV Uutiset Livessä.

Oikeus: Tiesi murhasuunnitelmasta, muttei toiminut

Lehtinen kertoo, että oikeuden tuomion ytimenä on se, että käräjäoikeuden mukaan Jari Aarnio tiesi Volkan Ünsalin vireillä olevasta palkkamurhasta, mutta ei estänyt sitä, vaikka hänellä oikeuden mukaan oli erityinen velvollisuus toimia asiassa.

Volkan Ünsal murhattiin vuoden 2003 lokakuussa, ja Aarniolla oli oikeuden mukaan jo kesäkuussa tieto henkirikosuhasta ja myöhemmin Ünsalin tulosta Suomeen.  

Oikeuden mukaan Aarnion tiedot murhasuunnitelmasta täsmentyivät myöhemmin ja myös tekijät olivat hänen tiedossaan. Hän ei tästä huolimatta kertonut tietojaan muille poliiseille tai ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin asian suhteen. Oikeuden mukaan tämä tahallinen laiminlyönti on ollut syy-yhteydessä Ünsalin kuolemaan.

"Sanojakaan ei oikein tahdo löytyä"

Aarniolla on vanhastaan kontollaan tuomiot törkeistä huumausainerikoksista, virkarikoksista ja talousrikoksista. Henkirikos on kuitenkin jo toisen luokan teko. Lehtisen mukaan käsillä on jotain todella poikkeuksellista Suomen oloissa. 

– Onhan tämä täysin pöyristyttävä ja käsittämätön tilanne, että meillä on ollut poliisi, joka on virkatehtävissä syyllistynyt käräjäoikeuden tuomion mukaan myös murhaan, Lehtinen sanoo. 

– Sanojakaan ei oikein tahdo löytyä siihen, jos tätä Aarnion häikäilemätöntä toimintaa katsoo.

Lehtinen muistuttaa, että kyseessä ei ole lainvoimainen tuomio. Tuomiosta on mahdollista valittaa korkeamaan oikeusasteeseen.

– Menee varmuudella vielä hovioikeuden puntariin, Lehtinen uumoilee.

Lue myös:

    Uusimmat