MTV:n Haapala analysoi: Opposition kannatus ohjautuu vihreille

Oppositiopuoluista vihreät on onnistunut kasvattamaan kannatustaan, kun taas vasemmistoliiton ja demareiden kannatus on laskenut tuoreimmassa kyselyssä.

Ylen kyselyssä keskusta on ohittanut niukasti SDP:n suurimpana puolueena. Molemmat puolueet menettivät hieman kannatustaan edelliseen kyselyyn verrattuna.

Suurin nousija on vihreät, jonka kannatus oli lähes 15 prosenttia.

MTV uutisten politiikan toimituksen päällikön Timo Haapalan mukaan on mielenkiintoista, että keskusta pyristelee Ylen gallupissa ykkösenä.

– Se on mielenkiintoinen tulos kaikkien kikyjen jälkeen. On myös merkillepantavaa, että pääministeripuolue on vaalien jälkeen ykkösenä, Haapala sanoo. 

–  Vihreiden nousu on ollut kiivasta, ja se on puolueen ennätys. Oppositiossa nimenomaan vihreät lihoo, ei demarit. Se kertoo jotain SDP:stä, että heidän kannatuksensa laskee ja vihreiden nousee. Opposition kärkikamppailua on nyt mielenkiintoisempaa seurata kuin hallituspuolueiden.

Haapala kuitenkin muistuttaa, että vaaleihin on kolme vuotta, ja että kaikki muutokset mahtuvat virhemarginaaliin. 

– Ei tässä kannata kenenkään lakkia heitellä ilmoille, hän tiivistää.

Rinne ei huolestunut gallupista

Keskustan ja SDP:n kannatus Ylen kyselyssä on nyt hieman yli 20 prosenttia molemmilla. Kolmanneksi suurin on kokoomus, jonka kannatus on noussut 17,7:ään prosenttiin.

Vihreiden kannatuslukema 14,8 prosenttia on puolueen uusi ennätys. 

– Haluamme osoittaa, että vihreä politiikka on hyväksi kaikille suomalaisille ja että sillä saadaan toivoa ja uskoa tälle maalle, puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo.

Voiko vihreä pääministerikin olla joskus mahdollista?

– Kyllä pidän sitä täysin mahdollisena. Tämä suunta on oikea, pitää vaan tehdä töitä ja osoittaa, että meidän tavoitteet ja inhimillisten uudistusten vaihtoehto koulutukseen ja työllisyyteen panostamisesta puhuttelevat suomalaisia.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei huolestu vihreiden noususta.

– Minusta meillä on kuitenkin vielä aika monen prosentin ero tässä. Siinä välissäkin on joitakin puolueita vielä. Gallupit heittelehtivät aika paljon, ja aika monta kymmentä prosenttia ihmisistä on tällä hetkellä epätietoisia kannastaan, Rinne muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat