Soini ottaa kantaa kannatuskyselyn tuloksiin: "Heikkouskoiset eivät kestä"

Ulkoministeri Timo Soini kommentoi tuoreessa blogikirjoituksessaan Ylen teettämän kannatuskyselyn tuloksia. – Tulos ei ollut hääppöinen, Soini kirjoittaa.

Ylen Taloustutkimuksella teettämään puolueiden kannatuskyselyyn vastanneista 8,6 prosenttia kannatti perussuomalaisia. Puolueen suosiossa on noin 0,4 prosenttia laskua verrattuna edelliseen alkukesällä tehtyyn kyselyyn. Ulkoministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kirjoittaa blogissaan olevansa kerrankin samaa mieltä politiikan tutkija Erkko Railon kanssa: Puoluekokousten vaikutus näkyy kyselyn tuloksissa. Soinin mukaan kyselyn tulos ei kuitenkaan kerro tulevaisuudesta.

– Maailma on seuraavien eduskuntavaalien aikana hyvin toisenlainen, sinne on yli 1000 päivää aikaa. Onko Iso-Britannia silloin uponnut? Veikkaan, että päinvastoin.

Soinin mukaan perussuomalaiset ovat voittaneet vaaleja "liukuhihnalta", mutta viime vaaleissa tuli silti yhden paikan tappio.

– Ei elämä ole pelkkää voittokulkua. Nyt on erämaan aika ja sen halki mennään. Osa pysyy kyydissä ja osa ei. Heikkouskoiset eivät kestä.

Hallitusasema tuo vastuuta – ja haastetta

Ådo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund kommentoi MTV Uutisille, että perussuomalaisten suosion laskussa näkyy niin kutsuttu hallitsemisen hinta: Perussuomalaisten kannattajat ovat tyypillisesti vaatineet muutos vallitsevaan poliittiseen ilmapiirin, ja kun puolue on hallituksessa, sitä muutosta on yhä vaikeampi saavuttaa.

Soini kirjoittaa, että puolueen on kestettävä hallitusasema, samalla hän haukkuu oppositiota.

– Siinä (hallitusaseman kestämisessä) auttaa kummasti, että punavihreä vaihtoehto on niin surkea, ettei sitä isänmaan edun vuoksi voi päästää sotkemaan Suomen orastavaa nousua. Jos veikata saa vihreiden ja vasemmistoliiton yhteishyrinä on pian ohi. Kuudessa tunnissa.

Soini kuitenkin sanoo ottavansa puheenjohtajana vastuun puolueen suosiosta, mikä sekin viestii, ettei Soini ole kovinkaan tyytyväinen kannatuskyselyn tuloksiin.

Ylen tänään julkaistun kannatuskyselyn suurin putoaja oli SDP, jonka suosio on kutistunut liki kahdella prosenttiyksiköllä. Parhaimmista luvuista nautti jälleen keskusta ja toiseksi suosituimmaksi puolueeksi nousi kokoomus.

Lue myös:

    Uusimmat