MTV kokosi hirvi- ja peurakolarit kartalle – ajatko sinä vaarallisimmalla hirvialueella?

Hirvieläinkolareita tapahtuu eniten Uudellamaalla sekä Pohjois-Savossa. Hirvionnettomuuksia tapahtuu kuitenkin koko maassa, eniten vilkkailla kaksikaistaisilla pääteillä.

Katso yllä olevasta kartasta, missä hirvieläinonnettomuudet tapahtuvat. Isot punaiset merkit tarkoittavat kuolemaan johtanutta hirvikolaria, pienemmät loukkaantumiseen johtanutta ja keltaiset onnettomuutta, jossa ihmisiä ei loukkaantunut. Siniset merkit merkitsevät peurakolaria. Onnettomuudet vuosina väliltä tammikuu 2009–heinäkuu 2015.

Teillä, joilla liikkuu paljon autoja, luonnollisesti tapahtuu myös enemmän hirvieläinonnettomuuksia.

Erityisesti riski törmätä hirveen tai muuhun hirvieläimeen on suuri niillä alueilla, joissa hirviaidat alkavat ja loppuvat. Ajallisesti hirvionnettomuudet taas sijoittuvat lähitunteihin ennen ja jälkeen auringonlaskun.

Peuraonnettomuudet ovat keskittyneet erityisesti eteläiseen ja lounaiseen Suomeen. Niistä 72 prosenttia tapahtui viime vuonna Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla sekä Pirkanmaalla.


Lue myös:

    Uusimmat