Lulu Ranteen erityisavustaja erosi – ministeri kommentoi nyt äärimmäisen niukasti

Ranteen aiempi valtiosihteerinimitys kaatui Iltalehden mukaan suojelupoliisin tekemään turvallisuusselvitykseen.

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) erityisavustaja Juha Wihersaari on eronnut tehtävästään, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Wihersaari nimitettiin Ranteen erityisavustajaksi elokuun alussa. Ranne sanoi Maaseudun Tulevaisuudelle, ettei eroon liity mitään dramaattista, mutta ei kommentoinut eroa tämän enempää. Ministerin mukaan Wihersaari jätti itse erohakemuksen.

Wihersaaren vastuualueena erityisavustajana olivat muun muassa kyberturvallisuus, informaatioturvallisuus ja hybridiuhkien torjuminen.

Ranteen esittämä valtiosihteerinimitys herätti huomiota kuluvan kuun alussa, kun se Iltalehden mukaan kaatui suojelupoliisin tekemään turvallisuusselvitykseen. Ranne olisi Iltalehden tietojen mukaan halunnut nimittää valtiosihteerikseen eduskunta-avustajansa Kari Ilkkalan.

– Ei mitään dramaattista. Erkkarit vaihtuvat välillä. Ei ole muuta kommentoitavaa, ministeri Ranne kommentoi MTV Uutisille avustajansa välityksellä tekstiviestitse.

Upseeritaustainen erityisavustaja

Juha Wihersaari palveli puolustusvoimissa vuosina 1984–2015, joista pääosan sotilastiedustelussa. Wihersaari toimi puolustusasiamiehenä Turkissa, Israelissa ja Egyptissä sekä sitä ennen signaalitiedustelun johtajana ja apulaisjohtajana. Sotilasarvoltaan Wihersaari on eversti.

Sotilasuransa jälkeen Wihersaari toimi perustamansa tiedusteluyrityksen toimitusjohtajana ja vuodesta 2019 alkaen väitöskirjatutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Lue myös:

    Uusimmat