Näyttelijä Petri Poikolainen sairastui MS-tautiin syksyllä 2008. Ensimmäiset oireet olivat huimaus ja puheen ajoittainen sammaltaminen.
Lääkäri epäili aluksi aivoverenvuotoa, mutta magneettikuvat paljastivat oireet MS-taudin aiheuttamiksi.
Ensimmäisten oireiden ilmaantumisen ja lopullisen diagnoosin välissä ehti kulua puolisen vuotta.
– Diagnoosi oli järkytys. Kyllä siinä itku tuli, kuvailee Petri Poikolainen ensi hetkiä MS-potilaana.
MS-tautia sairastaa Suomessa noin 7000 ihmistä. Jokainen sairastuminen on ainutkertainen, mutta lääketiede on silti jakanut taudin kolmeen eri luokkaan.
Jaottelu on tehty sairauden etenemisen mukaan. A-tyypissä eteneminen on aaltomaista, missä oireet pahenevat ja taas helpottuvat. Vaikean jakson jälkeen potilas voi parantua joko aaltoa edeltävään tilaan tai hänelle voi jäädä pysyviä oireita. A-tyyppi on yleisin.
B-tyypissä sairaus etenee ensisijaisesti, mikä tarkoittaa tasaista ja vääjäämätöntä etenemistä. Toissijaisesti etenevä C-tyyppi on ikäänkuin A- ja B-tyyppien risteytys.
Etenevä ja parantumaton
Sairauteen ei ole olemassa hoitoa, mutta A- ja C-tyypeissä sen etenemistä voidaan hidastaa lääkkeillä.
– Minulla kokeiltiin kolmeakin lääkettä, mutta niistä ei ollut apua. Todettiin, että minulla on primäärisesti progressiivinen sairaus eli etenee vääjäämättämästi eikä siihen ole olemassa lääkitystä, kertoo Poikolainen omasta tapauksestaan.
MS-tauti syntyy kun ihmisen oman immuunijärjestelmän solut tekevät hyökkäyksen aivoissa, selkäytimessä tai näköhermoissa. Tästä aiheutuu tulehdus, joka käytännössä näkyy erilaisina oireina.
Näköhäiriöt ovat tavallisia oireita MS-taudissa, mutta useimmiten näköhermo selviää tulehduksesta eikä potilas menetä näkökykyään. Petri Poikolainen on tässä suhteessa harvinainen poikkeus. Hän menetti sekä näkö- että kävelykyvyn.
– Näkö alkoi hämärtyä ja pelot olivat isot. Katkeroituminen ei ollut kaukana, mutta onneksi niin ei lopulta käynyt, kertoo Petri Poikolainen.
Hänellä sairaus eteni nopeasti. Ensi oireesta kului alle viisi vuotta, kun Petri Poikolainen oli jo työkyvyttömyyseläkkeellä. Hänen täytyi luopua näyttelijän ammatistaan, johon kiinteästi kuulunut musiikki jäi myös.
– Kaksi vuotta tuskailin työn menettämistä enkä käynyt teatterissa. Musiikkikin jäi. Mutta sitten innostuin uudelleen, kertoo Poikolainen.
Paluu näyttämölle
Nykyään hän käy tyttöystävänsä kanssa noin kerran kuukaudessa teatterissa. Sokeus ei teatterista nauttimista haittaa, koska teatterin ammattilaisena Poikolainen osaa luoda silmistä puuttuvat kuvat mielessään äänien perusteella. Musiikkikin on palannut kuvioihin.
– Kaverin kehotuksesta tein oman lauluillan, jossa on suomalaista pop- ja rock-musiikkia sekä oma selviytymistarinani, kuinka olla välittämättä elämän pienistä harmeista, kertoo Poikolainen.
Paluu estradille oli tunteikas.
– Kyllä siinäkin itku pääsi, sanoo Poikolainen.
Hän oli pitänyt selvänä, ettei enää palaa yleisön eteen, mutta lauluilta teki sen mahdolliseksi.
– Ei tarvinnut nähdä mitään eikä kävellä, kuittaa Poikolainen lauluillan hyvät puolet hymyssä suin.