Mainos

MPA- hormonijäämiä etsitään useissa EU-maissa

Kielletyn MPA-hormonin jäämiä etsitään sikatiloilta ja -rehusta kaikkiaan kahdeksassa EU-maassa.

Komission tiedottaja kertoi tänään, että suurin riski uusien tapausten löytymiselle on Belgiassa ja Saksassa. Viranomaiset ovat määränneet kaikki tilat ja rehutehtaat eristettäväksiHollannista, jossa tapauksia on jo löytynyt 355 sikatilalta.

Maatalousministeri Laurens-Jan Binkhorst vakuuttikin EU-komissiolle lähettämässään kirjeessä torstaina, ettei hormonin saastuttamaa lihaa tai rehua pääse enää markkinoille.

Hollanti on maailman suurimpia sianlihan viejiä. Maan viranomaiset ovat aloittaneet myös rikostutkinnan hormoniskandaalin tiimoilta. Kyseisten kolmen maan ohella hormonijäämiä etsitään EU-komission mukaan kaiken varalta myös Italiassa, Britanniassa, Espanjassa, Ranskassa ja Luxemburgissa.

Skandaalin alkulähteeksi on varmistumassa toukokuussa konkurssin tehnyt Bioland-yhtiö, joka toi irlantilaisesta lääketehtaasta sokerijätettä. Jäte oli tarkoitettu hävitettäväksi, mutta sen sijaan belgialaisyhtiö möi sen eteenpäin rehujen ja virvoitusjuomien valmistajille. Virvoitusjuomien osalta viimeiset toimitukset kirjattiin jo yli vuosi sitten, ja juomat on mitä todennäköisimmin jo juotu.

MPA (medroksdiprogesteroniasetaatti) käyttö eläinten rehussa on EU:n alueella kielletty, toisin kuin Yhdysvalloissa, Uudessa-Seelannissa ja Australiassa. Hormonin epäillään aiheuttavan ihmisille muun muassa hedelmättömyyttä.

Ihmislääketieteessä MPA-hormonia käytetään ehkäisypillereissä ja vaihdevuosien hormonikorvaushoidossa.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.