Suojelupoliisilla ”ei ole kerrottavaa” Saksassa terrori-iskujen suunnittelusta epäiltyjen äärioikeistolaisten mahdollisista yhteyksistä Suomeen. Viikonloppuna pidätettyjen miesten on kerrottu olleen yhteydessä Soldiers of Odin -järjestöön.
Saksassa pidätettiin perjantaina 12 miestä, joiden uskotaan liittyvän terrori-iskuja suunnitelleeseen äärioikeistolaiseen ryhmään. Ryhmän on kerrottu kaavailleen ainakin Uuden-Seelannin moskeijaiskun tyylistä hyökkäystä.
Saksalaisehti Die Weltin mukaan ryhmällä on ollut yhteyksiä Soldiers of Odin -järjestöön, joka on perustettu Suomessa vuonna 2015. Järjestöllä on toimintaa myös Saksassa.
MTV Uutiset pyrki selvittämään, onko Suomen viranomaisilla tietoa pidätettyjen saksalaisten mahdollisesta yhteydenpidosta Suomeen.
