Montako joulukoristetta mahtuu partaan? 710, jos kysytään tuoreelta maailmanennätysmieheltä
Amerikkalaismies on päättänyt rikkoa niin monta partaan liittyvää ennätystä kuin pystyy.
Idahossa asuva amerikkalaismies Joel Strasser järjesteli itselleen joulun kunniaksi yhdennentoista Guinnessin maailmanennätyksen.
Strasser nimittäin onnistui kiinnittämään partaansa huikeat 710 partajoulukoristetta, kerrotaan Guinness World Recordsin tiedotteessa.
Maailmanennätys on tosin ollut Strasserin hallussa jo vuodesta 2019 asti, mies on vain joka joulu tehnyt paremman ennätyksen.
Eivätkä joulukoristeet ole suinkaan ainoa asia, mitä Strasser on saanut partaansa tungettua maailmanennätyksen tasoisesti.
Rikkonut oman ennätyksensä joka joulu
Koristepallot, joita Strasser partaansa kiinnitti, olivat nimenomaan parran koristeluun tarkoitettuja.
Ensimmäistä kertaa hän iski palloja partaansa joulukuussa 2019 rikkoen silloisen maailmanennätyksen.
– Siitä lähtien olen rikkonut oman ennätykseni joka jouluna ja parantanut partakoristeiden tekniikkaani.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Vuonna 2019 palloja oli parrassa 302, vuonna 2020 542 kappaletta ja vuonna 2021 686 palloa.
– Tekniikkani on kehittynyt ja erikoistunut paljon vuosien varrella. Kiinnitin ne aluksi paljon sattumanvaraisemmin ja siksi nuo ensimmäiset partakoruennätysmäärät olivat niin alhaisia, Strasser selittää.
Parran koristelu ei olekaan niin helppoa puuhaa kuin miltä se saattaa näyttää. 710 pallon kiinnittämiseen meni kaksi ja puoli tuntia ja niiden poistamiseenkin kokonainen tunti.
– Se todella vetää partaani. On tuskallista, että kaikkia näitä karvoja vedetään kerralla, Strasser toteaa ja kertoo partakorujen painaneen yhteensä reilut kaksi kiloa.
Lue myös: Hämmentävä näky liikenteessä keräsi katseita Floridassa – onko tämä mies nero vai vaarallisen hölmö?
Tavoitteena rikkoa niin monta ennätystä kuin mahdollista
Strasser kertoo haluavansa kokeilla rajojaan partaennätysten suhteen.
– Kun tajusin, että olen maailman paras pistämään tavaraa partaani, päätin rikkoa niin monta ennätystä kuin mahdollista, Strasser toteaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Joulupallojen lisäksi Strasser ja hänen partansa ovat saaneet haltuunsa myös 10 muuta ennätystä:
- Eniten paperipillejä parrassa (534)
- Eniten pillejä parrassa (312)
- Eniten syömäpuikkoja parrassa (520)
- Eniten golf-tiitä parrassa (607)
- Eniten haarukoita parrassa (126)
- Eniten hammastikkuja parrassa (3500)
- Eniten lyijykyniä parrassa (456)
- Eniten pyykkipoikia parrassa (359)
- Eniten syömäpuikkoja partaan minuutin aikana (86)
- Eniten lyijykyniä partaan minuutin aikana (59)
Strasserin mukaan hänen ystävänsä ja perheensä ovat ylpeitä hänen saavutuksistaan, mutta pitävät niitä vähän outoina.
– He ajattelevat, että olen hullu, ja tavallaan olenkin. Sinun täytyy olla vähän hullu rikkoaksesi ennätyksiä parrallasi. Vaimoni pyysi minua trimmaamaan partaani hieman tämän joulupalloennätyksen jälkeen, ja minä tottelin ja trimmasin sitä hieman – en mitenkään merkittävästi!
Katso myös: Yhdysvaltojen Coloradossa rikottiin vuonna 2020 maailman suurimman ilmaan ammuttavan ilotulitteen maailmanennätys
Lähde: World Guinness Record
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää