Kansainvälinen autoliitto FIA on muuttanut Monacon F1-osakilpailun sääntöjä. Kuljettajat odottavat kisaa ristiriitaisin tunnelmin.
Monacon katuradalla ajetaan viikonloppuna F1-sarjan kenties ikonisin osakilpailu. Sarjan kruununjalokivi on kuitenkin kärsinyt aika ajoin pitkäveteisiksi käyneistä kilpailuista, mihin halutaan nyt muutosta.
Lue myös: Heti rytinää Monacon F1-radalla – rangaistus
Lue myös: Ferrarin Leclerc riemastutti Monacossa
Kapealla katuradalla ohittaminen on hyvin hankalaa, ja kilvanajo jonomuodostelmassa on paikoin käynyt tylsäksi seurata. Tänä vuonna tapahtumia halutaan lisää, ja Kansainvälinen autoliitto FIA on hyväksynyt sääntömuutoksen, jonka toivotaan tuovan kilpailuun lisää säpinää.
Niinpä sunnuntain kilpailussa jokaisen kuljettajan on käytettävä kilpailussa vähintään kolmea rengassettiä normaalin kahden sijaan. Näin jokaisen kuljettajan on tehtävä kilpailussa vähintään kaksi varikkopysähdystä, minkä odotetaan tuovan lisää säpinää kilpailuun.
Kuljettajat suhtautuvat muutokseen ristiriitaisin tunnelmin. Kukaan ei oikein osaa arvata, mitä tuleman pitää.
– Ehkä kahden pysähdyksen kisa tuo jotain erilaista. Joku pelaa uhkapelia, arvaa, koska on oikea aika tulla varikolle, Red Bullin Max Verstappen sanoi BBC:n mukaan.
– Siinä voi käydä miten vain. Homma voi toimia hienosti tai mennä täysin hulluksi, kun turva-autot tulevat sekoittamaan pakkaa, tai emme tee oikeita valintoja.

