Moni kokee olevansa mökillä luonnon helmassa, mutta oikeasti mökki myös vie sekä resursseja että tilaa luonnolta.
Suomessa puoli miljoonaa mökkiä odottaa lomalaisia joka kesä. Mökkitienoolla kesän viettäminen on kuulunut elämäämme pitkään.
– Aikoinaan on eletty sellaista huvilaelämää, joka kuului vain vauraille suvuille, tietokirjailija Pia Alapeteri kuvaa Huomenta Suomessa.
Alapeteri alkoi mökkeillä vasta nelikymppisenä. Nykyisen kumppanin kanssa hän jakoi yhteisen haaveen mökistä.
Lue myös: Saako toisen mökille paukata yllättäen? Tapaseura vinkkaa, kuinka lähettää kutsumattomat vieraat kotimatkalle kohteliaasti
"Se on ehkä meidän mielikuva, että mökillä ollaan 'lähellä luontoa'"
Moni kokee olevansa mökillä luonnon helmassa, mutta oikeasti mökki myös vie tilaa luonnolta. Suomen ympäristökeskuksen arvion mukaan kesämökkeilyn osuus voi olla vuosittaisesta hiilijalanjäljestä 7,5 prosenttia.
– Se on ehkä meidän mielikuva, että mökillä ollaan "lähellä luontoa", mutta jos sitä ruvetaan tarkastelemaan esimerkiksi hiilijalanjäljen laskennan kautta, osoittautuukin, ettei se ole ihan niin, Alapeteri sanoo.
Mökillä kuluu energiaa ja ruokaa. Rantoja ruopataan ja pihoja kunnostetaan. Nykymökit on myös varusteltu hyvin, eli kesänvietto kuluttaa myös tavaroita ja muuta materiaa.
Lue myös: Tarkista, että mökiltäsi löytyvät nämä tarvikkeet – "Jos kyljessä on hinta markoissa, on ajankohtaista päivittää"
Biohajoavuuteen liittyy harhaluulo
Pienillä teoilla mökkeilystä voi tehdä ekologisempaa.
Nurmikon voisi antaa kasvaa ja luonnonkasveja ihastella. Saunaa kannattaisi polttaa tiiviisti eli ei tuntikausien ajan.
– Kannustaisin ihmisiä kyseenalaistamaan, tarvitseeko mökillä saunoa ihan joka päivä, Alapeteri sanoo.
– Saunominenhan on ihanaa, ja totta kai kuuluu suomalaiseen mökkikesään. Eli en ole sitä kieltämässä.
Biohajoavien pesuaineiden käyttö sopii myös mökille hyvin. Aineet kuitenkin tulisi vähintään imeyttää maaperän kautta.
– Se biohajoavuus ei ole mikään taikasana, eli se ei tarkoita, että niillä aineilla voi järvessä tiskata tai pestä mattoja tai hiuksia.
Miten mökkeillään luontoa kunnioittaen? Katso koko keskustelu ja kuule vinkit yllä olevalta videolta.
Lue myös:
Helppo Pirkka-niksi mökkeilijöille: Juomat kylmäksi sukkahousuilla!
Mitä mökin lääkekaapissa ainakin pitää olla? Ota lista talteen!
Asiantuntija varoittaa "mökkihajusta" vaatteissa: "Monesti viite siitä, että jotain on pielessä"
Katso myös: Miten mökkeily vaikuttaa ympäristöön?
10:15Haastattelussa Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Johanna Niemistö ja Suomen Omakotiliitto ry:n toiminnanjohtaja Marju Silander.