MM-kisojen murheelliset koronatiedot huolettavat yhdistetyn päävalmentajaa: "Toivon, että kupla ei ole puhjennut pahasti"

Hiihdon maailmanmestaruuskisoista on kuulunut keskiviikkona synkkiä koronauutisia. Italian maajoukkue jättää koronatartuntojen vuoksi kilpailut kokonaan kesken. Tieto kuplan puhkeamisesta veti yhdistetyn päävalmentajan Petter Kukkosen mietteliääksi.

– Tietenkin huolestunut pitää olla. Olen huolissani niiden ihmisten puolesta, jotka sen (koronaviruksen) ovat saaneet sekä näiden kilpailujen näkökulmasta, jotka ovat olleet tähän asti todella hienot. Toivon, että kupla ei ole puhjennut pahasti ja joukkueet saataisiin pian yhdistettyä ja uusintatestien kautta homma hanskaan, Kukkonen sanoi MTV Urheilulle.

Päävalmentajan silmään on pistänyt kisoissa erityisesti se, miten huipputarkasti turvallisuuteen liittyvät järjestelyt hoidetaan. Mutta kuten huomataan, sekään ei välttämättä vallitsevissa olosuhteissa riitä.

– Olemme saapuneet omalla charterilla tänne, liikumme omilla kuljetuksilla, testejä tehdään joka toinen päivä ja ainakin meidän lajin piirissä ihmiset käyttäytyvät toisiaan kohtaan esimerkiksi maskin käytön suhteen todella kunnioittavasti.

Yhdistetyn urheilija Eero Hirvonen ei halua miettiä tuoreita uutisia määräänsä enempää.

– Keskitymme tekemään itse kaiken niin hyvin kuin pystymme. Kisojen järjetelyistä minulla ei ole mitään negatiivista kommentoitavaa. Kaikki asiat ovat toimineet hienosti. Toistaiseksi tämä ei vaikuta omaan tekemiseen millään tavalla, Hirvonen kommentoi MTV Urheilulle.

Lue myös:

    Uusimmat