MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Jenni Hiirikoski antoi tunnustusta finaalivastustajallekin: "Eiköhän se mitalin väri tästä kirkastu"

Suomen Naisleijonien kapteeni Jenni Hiirikoski valittiin naisten MM-turnauksen parhaaksi puolustajaksi ja arvokkaimmaksi pelaajaksi. Hän kehui rehdisti MM-finaalin voittanutta Yhdysvaltojen joukkuetta, vaikka tappio jatkoajalla häntä korpesikin. 

Jenni Hiirikoski oli isossa osassa MM-finaalin ratkaisussa. Hän ajautui hyökkäyksessä kohti Yhdysvaltojen maalivahtia, ja tuomarit päättivät hylätä Suomen osuman. 

Hiirikosken mielestä osuma olisi pitänyt hyväksyä, mutta hän ei lähtenyt selittelemään tilannetta sen enempää. 

– Annoimme ihan kaikkemme mitä meillä oli. Oli se aika lähellä, Hiirikoski sanoi MTV Uutiset Liven haastattelussa.

Suomen joukkueen muutkin pelaajat saivat hyvää tunnustusta palkintoraadilta. Noora Räty valittiin kisojen parhaaksi maalivahdiksi ja median tähdistökentälliseen, jossa oli suomalaisista mukana myös Michelle Karvinen.  

"Täytyy kunnioittaa tulosta"

Hiirikoski muistutti, että finaalissa vastassa oli kuitenkin hallitseva olympiavoittaja.  

– Olen niin ylpeä tästä joukkueesta ja sen tekemästä matkasta. Eiköhän se mitalin värikin tästä kirkastu. 

Hiirikoski kehui erityisesti maalivahti Rätyä, joka pelasi huikean finaaliottelun. 

– Täytyy kuitenkin kunnioittaa tulosta. Onnittelut jenkeille, kapteeni totesi rehdisti. 

Hiirikoski otti esille lauantaina Espoossa olleiden aiemmissa maajoukkueissa pelanneiden naisleijonien merkityksen. 

– Hekin antoivat lisäpotkua meille. Moni tietää, että miten paljon tämän eteen täytyy tehdä hommia. 

Lue myös:

    Uusimmat