MM-joukkueen pukukopista paljastui "häpeällinen näky" – tulenarasta tapauksesta tutkinta kesken turnauksen

Richarlison iskee toistamiseen – tässäkö kisojen upein maali 1:21
Brasilian Richarlison taituroi huiman osuman Serbian verkkoon – onko tämä MM-kisojen upein maali tähän mennessä?

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa tiedotti lauantaina tutkivansa Serbian jalkapalloliiton toimet MM-kisoissa. 

Tutkinnan taustalla on epäily siitä, että Serbian maajoukkueen pukuhuoneessa roikkui torstaisen Brasilia-ottelun yhteydessä lippu, jossa Kosovo on merkitty osaksi Serbiaa. Lipussa oli serbiaksi kirjoitettu teksti "emme antaudu". 

Kuva lipusta levisi sosiaalisessa mediassa sen jälkeen, kun Kosovon kulttuuri-, nuoriso- ja urheiluministeri Hajrulla Ceku jakoi sen seuraajilleen. 

– Serbian pukuhuoneessa oli häpeällinen näky, joka levitti inhottavaa, muukalaisvihamielistä ja kansanmurhasta muistuttavaa viestiä Kosovoa kohtaan. Lisäksi he käyttivät MM-turnausta alustanaan, Ceku kirjoitti Twitterissä.

Ceku lisäsi, että Fifan ja Euroopan jalkapalloliiton Uefan jäsenenä Kosovo odottaa toimia lajin kattojärjestöltä. Kosovosta tuli kyseisten liittojen jäsen vuonna 2016. Se oli julistautunut itsenäiseksi valtioksi Serbiasta kahdeksan vuotta aiemmin, mitä Serbia vastusti.  

Alla kuva Serbian pukuhuoneeseen ripustetusta lipusta. Juttu jatkuu upotuksen alla. 

Fifa tiedotti lauantaina aloittaneensa tutkimukset aiheeseen liittyen. Fifan mukaan Serbian joukkueen epäillään rikkoneen kahta eri sääntöartiklaa. 

Kosovon jalkapalloliitto FFK vaatii Fifalta "aggressiivisia toimia" Serbiaa kohtaan. Serbian jalkapalloliitto ei ole kommentoinut asiaa.  

– MM-turnaus on iloa ja yhtenäisyyttä juhliva tapahtuma, ja sen pitäisi vaalia viestiä toivosta ja rauhasta, ei vihasta. Vaadimme Fifalta toimia tuollaisia tekoja vastaan, FFK tiedotti.  

Serbia hävisi Brasilialle 0-2-lukemin. Se pelaa seuraavaksi Kamerunia vastaan maanantaina. 

Lue myös:

    Uusimmat