MM-joukkueen kohuvalmentaja kommentoi raskaita syytöksiä

Sambian kohun silmässä rypevä päävalmentaja, joka on tutkinnassa seksuaalisesta hyväksikäytöstä, on kommentoinut häntä vastaan esitettyjä syytöksiä.

Sambia osallistuu  20. heinäkuuta alkaviin naisten jalkapallon MM-kisoihin. Valmistautuminen turnaukseen on ollut kaikkea muuta kuin onnistunut, sillä joukkueen päävalmentajaa Bruce Mwapea tutkitaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Nyt Mwape on astunut esiin ja kommentoinut tutkintaa ja hyväksikäyttöepäilyjä.

– On mennyt vuosi ja te puhutte edelleen samoista syytöksistä, Mwape kommentoi Radio NZ:lle.

Asian tutkinta siirrettiin Kansainväliselle jalkapalloliitolle, mutta Mwape ei itse tiedä onko tutkinta vielä käynnissä.

– Kukaan ei ole puhunut minulle asiasta – paitsi yksi henkilö Guardianista, Mwape kertoo.

– Syytöksillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Ne ovat valheellisia.

Sambia pelaa alkulohkon ottelunsa Uudessa-Seelannissa. Radio NZ on yrittänyt saada jonkun Sambian jalkapalloliitosta tai Fifasta kertomaan asiasta, mutta kukaan ei ole suostunut kommentoimaan Mwapen tapausta.

Sambia kohtaa alkulohkossa Japanin, Espanjan ja Costa Rican. Ensimmäisissä MM-kisoissaan pelaava Sambia on Fifan rankingissa sijalla 77. Vaatimattomasta sijoituksestaan huolimatta se on yllätysvalmis joukkue, sillä se kaatoi MM-kisoja edeltävässä ystävyysottelussa huippujoukkue Saksan lukemin 3–2.

 

Lue myös:

    Uusimmat