Alkavaa vuotta kutsutaan kaikkien aikojen vaalivuodeksi. Suomen lisäksi yli 50 valtiossa pidetään presidentin- ja/tai parlamenttivaalit. Pelkästään Intiassa noin 900 miljoonalla ihmisellä on mahdollisuus vaikuttaa uuden parlamentin koostumukseen. EU-maissa äänestetään ylikansallisissa vaaleissa uusi parlamentti. Selvää on, että osa vaaleista on teatteria, kuten Venäjällä.
Maailman moninapaistuessa kansallisia parlamentti- ja presidentinvaaleja syynätään ja arvioidaan paitsi kansallisesta, myös kansainvälisestä näkökulmasta.
Miten suuntautuvat suhteet Yhdysvaltoihin ja Kiinaan, tai vahvistuviin valtioihin kuten Intiaan, tai ylikansalliseen EU:hun, tai sotilasliitto Naton läsnäoloon lähettyvillä, tai miten maat toimivat vaikkapa YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvina jäsenmaina.
Miten alueellisten tai muunlaisten poliittisten ryhmien sisäiset suhteet tai globaali painoarvo punniutuvat. Kuka tukee tai vastustaa, tai istuu aidalla, Venäjän hyökkäyssodassa tai Gazan sodassa.
Erikseen ovat ennakoimattomat tai vaalikausia rikkovat vaalit, johtuvat ne sitten hallituskriisistä tai presidentin sairastumisesta, kuolemasta tai syrjäyttämisestä.
Seuratuimmat vaalit ovat 5. marraskuuta. Mutta ennen kuin menemme Atlantin taakse, katsotaan kalenterista päivämäärä 13. tammikuuta ja kartalta kolmen meren ja yhden salmen ympäröimä Taiwan.
Lue myös: Kaikki uutiset Suomen presidentinvaaleista löytyvät tästä.
Taiwan uurnille jo heti tammikuussa
Pienehkö saarivaltio, jonka olemassaolo säteilee globaalisti.
Voittaa presidentinvaalit joko hallitsevan DPP-puolueen ehdokas William Lai Ching-te, historiallisen Kuomintangin Hou Yu-ih tai Kansanpuolue TPP:n kandidaatti Ko Wen-je, lähellä ja uhkaavana kummittelee Kiina.
Kuka tahansa heistä voittaakin, muodollista itsenäisyysjulistusta tuskin tulee. Se olisi liikaa Kiinalle, jonka reaktio pahimmillaan voisi olla hyökkäys saarelle ja sen väkivaltainen liittäminen manner-Kiinaan.
Taiwan on Yhdysvalloille tärkeä jo symbolisesti, joten useita näyttäviä sotaharjoituksia Taiwanin läheisyydessä pitäneen Kiinan reaktiot heijastuvat maailmanlaajuisesti.
Palaako Trump valkoiseen taloon, ja mitä sitten?
Kuka sitten marraskuussa valitaankin Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi, suhde Kiinaan on maalle keskeinen. Tärkeämpi jopa kuin Eurooppa, erityisesti jos, siis jos, Donald Trump palaa Valkoiseen taloon.
Trumpin suhtautuminen EU-Eurooppaan ja Natoon on vihamielinen, Ukraina näyttää olevan hänelle yhdentekevä, ja Kiina on hänelle suuri haastaja.
Toisaalta Trump ei voi vastustajaa presidentti Xi Jinpingin yksinvaltaisen aseman vetovoimaa. Hän on useaan otteeseen kehunut Xitä. Kuten on myös ylistänyt Unkarin, Pohjois-Korean ja Venäjän johtajia.
Trump ei ole kyennyt myöntämään vaalitappiotaan, vaan jatkaa sapekkaita valheitaan vaalihuijauksesta, ja se uppoaa fanaattiseen kannattajakuntaan.
Trumpin mahdollinen republikaanihaastaja voisi olla mm. Yhdysvaltain YK-lähettiläänä Trumpin alaisuudessa ollut Nikki Haley. Istuva presidentti on epäsuosittu, ja Joe Bidenin korkea ikä käy päivä päivältä häntä vastaan. Spekulaatiot demokraattien uudesta ehdokkaasta eivät vaimene.
Euroopassa ollaankin huolissaan Trumpin mahdollisesta uudelleen valinnasta Ukrainan ja Putinin Venäjän takia.
EU-vaaleissa suuria asioita
Kesäkuun alkupuolella eurooppalaiset itse käyvät maailman suurimpien ylikansallisten vaalien uurnille. Hieman kasvaneeseen EU-parlamenttiin valitaan 720 edustajaa.
EU:ssa ja EU-mailla on omat syvät haasteensa, lähtien velkarahoituksesta, Ukrainan tuesta, EU:n globaalista roolista, oikeistopopulistisista liikkeistä ja puolueista (joista osa on Putin-mielistä väkeä, toiset eivät) ja siirtolaiskysymyksestä, joka paljon korostetun turvallisuuden lisäksi liittyy ikääntyvään maanosaan.
EU-viranomaiset ovat huolissaan itse vaaleihin kohdistuvasta ulkovaltojen, erityisesti Venäjän, vaikuttamisyrityksistä, ei-valtiollisten ainesten trollaamisesta ja suoranaisista huijausyrityksistä.
Putin viidennelle kaudelleen läpihuutojuttuna
Venäjällä sen sijaan ei ole erityistä tulosjännitystä maaliskuun presidentinvaaleissa.
Voittajakandidaatteja on tasan yksi: viidennelle kaudelleen ”pyrkivä” Vladimir Putin. Kreml ei päästä ehdokkaaksi todellista haastajaa, kuten vankina Siperiassa (missäpä muuallakaan) tekaistuilla syytteillä viruvaa Aleksei Navalnyita.
Nelikymppinen toimittaja ja juristi Jekaterina Duntsova on tuntematon Putinin haastaja. Hän jätti ehdokashakemuksensa vaaliviranomaisille joulun alla. Duntsovalta jäi keräämättä 300 000 kannattajan nimet tukilistalle, sillä vaaliviranomaiset torppasivat hänen ehdokashakemuksensa.
Lukashenkalle mieluisa parlamentti
Samankaltaista järjestettyä läpihuutojuttua voi odottaa Valko-Venäjän parlamenttivaaleissa helmikuussa. Edellisissä vaaleissa parlamenttiin ei päässyt yhtäkään opposition edustajaa. Presidentti Aljaksandr Lukashenkan voi arvioida haluavan jatkoa kumileimasinkansanedustuslaitokselleen.
EU:ssa vaaleja on muun muassa Azerbaidzhanissa, Belgiassa, Georgiassa, Kroatiassa, Liettuassa, Portugalissa, Romaniassa ja Itävallassa. Ja tietysti Suomessa
Itävalta nojaa yhä vahvasti perustuslain määrittämään puolueettomuutensa. Maalla on ollut hyvät energia-alan suhteet Neuvostoliitto/Venäjään jo vuosikymmenien ajan, ja muutenkin kuin kaasuputkien muodossa.
Itävallan äärioikeisto Putin-myönteinen
Maan äärioikeisto on ollut hyvää pataa Putinin kanssa pitkään (populistioikeisto on toki halannut Kremlin herraa muuallakin Euroopassa), ja Vapauspuolue FPÖ keikkuu mielipidemittausten kärkisijalla. Vuoden 2019 nk. Ibiza-skandaali Venäjä-kytköksineen on unohdettu.
Puolue vastusti tiukasti koronapandemiarajoituksia, ja vastustaa yhtä hanakasti niin maahanmuuttoa kuin EU:n asettamia pakotteita Venäjälle. Viime maaliskuussa FPÖ:n kansanedustajat marssivat mielenosoituksellisesti salista, kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi puhui parlamentille videoyhteydellä.
Belgiassa mennään uurnille yhtä jalkaa EU-parlamenttivaalien kanssa. Maan perinteisesti hajanainen puoluekenttä joutunee jälleen ponnistelemaan hallituksen kasaamiseksi.
Britannia sittenkin vaaleihin 2024
Britanniassa konservatiivien pitkä valtakausi uhkaa päättyä värittömän Keir Starmerin johtaman Työväenpuolueen voittoon vaaleissa. Pääministeri Rishi Sunak on luvannut ne vuodelle 2024. Arviot äänestysajankohdasta liikkuvat kevään ja syksyn välillä.
Kansalaisilla on tuoreessa muistissa erityisesti Boris Johnsonin oman hallituksensa asettamista säännöistä piittaamaton juhlinta ja tyhjiltä kaikuvat anteeksipyynnöt. Konservatiivipääministerien ajama EU-ero Brexit ei ole lupauksista huolimatta nostanut maata vapauden ja vaurauden lippulaivaksi.
Ukrainassa pitäisi valita keväällä seuraava presidentti. Venäjän yhä jatkuvan suurhyökkäyksen takia vaalien järjestäminen on kuitenkin epävarmaa, joten ei kannata pidätellä hengitystä. Kansalaiset vastustavat vaaleja sotatilanteessa, vaalien järjestäminen olisi logistisestikin hankalaa ja laki kieltää vaalit sotatilan aikana.
Parjattu Netanjahu syrjään?
Israel jatkaa Gazan ihmisten ja infrastruktuurin tuhoamista terroristijärjestö Hamasin lokakuussa tekemään massiivisen terrori-iskun jälkeen.
Oikeusjuttujen keskellä oleva pääministeri Benjamin Netanjahu on erittäin epäsuosittu, eikä hän ole tähän mennessä keksinyt pidempiaikaista ratkaisua Gazan saatikka laajemmin vastustamansa palestiinalaisten oman valtion kysymykseen. Netanjahu on periaatteessa kahden valtion ratkaisua vastaan.
On hyvin mahdollista, että Israelissa joudutaan äänestämään Knessetiin uudet kansanedustajat jo 2024 eikä vasta 2026, vaikka Netanjahulla on halu pysyä vallassa koko vaalikausi.
Israelin arkkivihollismaassa Iranissa pidetään parlamenttivaalit maaliskuun alussa.
Iranissa mitataan kansalaisten turhautumista
Ne eivät ole länsimaisittain vapaat. Ehdokkaille on useita kriteereitä, kuten yliopistotutkinto. Lisäksi vaikutusvaltainen valvojien neuvosto kampaa läpi ehdokkaisen sitoutumisen islamilaisen tasavallan periaatteisiin.
Lähi-idän islamilaisista maista poiketen 290 edustajan Majlesin vaaleja seurataan poliittisena kuumemittarina. Viisi paikoista muuten menee uskonnollisille vähemmistöille.
Mitä enemmän valvojien neuvosto torjuu uudistusmielisiä ehdokkaita, sitä enemmän vanhoillisten arvioidaan pelkäävän valtansa puolesta.
Vuoden 2020 vaaleissa valvojat estivät tuhansien vaikuttajahaluisten ehdokkuuden. Niinpä äänestysaktiivisuus jäi poikkeuksellisen alhaiseksi, 42.6 prosenttiin. Valtaa pitävät tosin syyttivät vaimeutta muun muassa koronapandemialla.
Iranilaiset ovat olleet välillä hanakoita protestoimaan tukahduttavaa uskonnollista valtaa vastaan. Viimeksi laajaa liikehdintää syntyi 2022, kun Mahsa Amini kuoli Teheranilaisessa sairaalassa, ilmeisesti poliisi pahoinpitelyn jälkeen.
Iranissa myös odotetaan, menehtyykö 84-vuotias, sairasteleva ja vanhoillinen korkeimman vallan haltija, uskonnollinen johtaja Ali Khamenei.
Hindunationalisti Modi kolmannelle kaudelleen?
Alkavana vuonna Aasian ja maailman suurimmat vaalit ovat maailman väkirikkaimmassa valtiossa Intiassa huhti-toukokuussa. Äänestysoikeutettuja on yli 900 miljoonaa, jotka valitsevat alahuoneeseen Lok Sabhaan 543 edustajaa.
Kolmannelle pääministerikaudelleen pyrkii hindunationalistisen, mediaa ja instituutioiden riippumattomuutta horjuttava BJP-puolueen Narendra Modi.
Intia on yksi länsimaita haastavan Brics-ryhmän jäsenistä, ja geopoliittisesti yhä tärkeämpi.
Sen strateginen vastustaja on Kiina, mutta Modin Intia ei ole ollut yksinuottisen länsimielinen, mikä näkyy muun muassa Venäjä-suhteessa. Intian välejä Yhdysvaltoihin ja Kanadaan ovat myös kiristäneet Intian viranomaisten epäillyt suunnitelmat murhata sikhioppositiohenkilöitä Pohjois-Amerikassa.
Suurista ja islamilaisenemmistöisistä valtioista Bangladeshissa äänestetään uusi parlamentti tammikuussa, Indonesiassa ja Pakistanissa helmikuussa.
Pysyykö Indonesia lähellä Kiinaa?
Indonesiassa valitan samaan aikaa seuraava presidentti. Istuva presidentti Joko ”Jokowi” Widodo jättää virkansa, mutta hänen arvioidaan jäävän taustavaikuttajaksi.
Jokowi on yhä suosittu maassaan, ja paljon ratkaisee, kenelle ehdokkaalle hän nostaa peukkunsa. Tämä kyseinen henkilö on puolustusministeri Prabowo Subianto, jonka varapresidenttiehdokas Gibran Rakabuming Raka – presidentti Jokowin poika.
Jokowi on valtakaudellaan tiukentanut otettaan demokraattisesti valittua oppositiota kohtaan ja lisännyt asevoimien roolia. Häntä myös syytetään sukunsa suosimisesta.
Presidentiksi ja varapresidentiksi pyrkivien on oltava vähintään 40-vuotiaita. Perustuslakituomioistuin kuitenkin sääti lakiin poikkeuksen. Sen nojalla Jokowin 36-vuotias poika Gibran pääsi ehdokkaaksi.
Prabowo puolestaan oli diktaattori Suharton (presidenttinä 1968-1998) vävy ja asevoimien tiukan linjan napamies. Suharton ajan eliitti on pitänyt maassa vahvaa otetta myös demokratian aikana.
Noin 280 miljoonan asukkaan Indonesia kuuluu suurten kansatalouksien G20-maaryhmään. Jokowin aikana Indonesia on luonut tiiviit taloussuhteet Kiinaan. Onko niistä tulleet liian läheiset, ja vaikuttaako Kiinan vahvistunut itsevarmuus Kaakkois-Aasiassa huolestuttavalta, on seuraavan presidentin mietittävänä.
Tänä vuonna Indonesia ja Yhdysvallat ovat vahvistaneet kahdenvälisiä talous- ja turvallisuussuhteitaan.
Aasiassa myös Bhutanissa, Etelä-Koreassa, Mongoliassa ja Sri Lankassa on vaalit.
Tyynenmeren saarivaltioiden suosiosta kilpaillaan
Tyynenmeren pienten saarivaltioiden vaaleja ei ole suuremmin Euroopassa seurattu.
Keväällä pidetään parlamenttivaalit Salomonsaarilla, joka on vastannut myöntävästi Pekingin seireeninkutsuihin. Palau, missä valitaan kansanedustuslaitos marraskuussa, sen sijaan sanoo pysyvänsä lähellä Yhdysvaltoja.
Tuvalu sekin haluaa läntistä turvaa. Se teki äskettäin Australian kanssa turvallisuussopimuksen, johon sisältyy ilmastonkuutosklausuuli. Tuvalua uhkaa merenpinnan nousu, joten Australia on luvannut vastanottaa vuosittain 280 tuvalulaista pysyvästi maaperälleen.
Tuvalulaisia on nyt kaikkiaan hieman alle 11 440 ihmistä. Heistä äänioikeutetut menevät uurnille tammikuussa. Fale i Fonoon valitaan 16 edustajaa. Keskeinen huoli on kamppailla saarivaltion olemassaolon puolesta nousevaa suolaista vettä vastaan.
Tyynenmeren toisella puolella Yhdysvalloissa on, kuten jo on tullut mainittua, liittovaltion presidentin ja kongressivalit.
Meksikossa historiaa, molemmat ehdokkaat naisia
Rio Granden eteläpuolella vasemmistopopulistipresidentti Andrés Manuel López Obradorin eli AMLO:n valtakausi päättyy. Hän on arvostellut Washingtonin asetukea Ukrainalle, ja kehottanut supervaltaa satsaavat rahoja latinalaiseen Amerikkaan.
Meksiko tekee maansa ja muutenkin presidentinvaalihistoriaa: ehdokkaita on kaksi, ja he molemmat ovat naisia. Kesäkuussa virkaan valitaan joko Claudia Sheinbaum tai Xóchitl Gálvez.
Sheinbaum on pääkaupunki Méxicon entinen pormestari, ja AMLO:a tukevan Morena-koalition ehdokas. Gálvezin takana on oppositioliittouma FAM, johon kuuluvat mm. historiallinen valtapuolue, nimeltään paradoksaalinen Institutionaalinen vallankumouspuolue PRI ja PAN-puolue.
Meksikon ulkosuhteissa keskeinen on tietysti Yhdysvallat, missä esimerkiksi siirtolaiskysymys on nousemassa tärkeäksi ja kuumaksi vaaliteemaksi.
Meksiko on G20-maa, mutta Economist-lehden mukaan AMLO:n ulkopolitiikka on ollut hahmotonta ja kunnianhimotonta. Uudellakin presidentillä on jättiongelmanaan huumekauppa ja sen korruptoiva vaikutus läpi yhteiskunnan.
Salliiko Maduro rehdit vaalit?
Venezuelan presidentti Nicolás Maduro on ollut piikki ainakin Yhdysvaltain lihassa. Putinin Venäjän ystävä Maduro ja oppositioliittouma Plataforma Unitaria Democrática ovat sopineet presidentinvaalien järjestämisestä ensi vuoden toisella puoliskolla, luultavasti joulukuussa.
Jos vaalit toteutuvat demokraattisesti, Venezuelaa yli kaksi vuosikymmentä ohjannut, Hugo Chávezin omintakeinen vasemmistolais-bolivariaaninen chavismon aika saattaa päättyä.
Paine Maduron ja opposition haluun sopia on tullut osin ulkopuolelta.
Chávezin ja Maduron aikana öljyvauras maa on ajautunut laajaan ruoan ja arkitavaroiden puutteeseen, inflaatioon ja öljyinfrastruktuurin rapautumiseen, jota on vauhdittanut Yhdysvaltain asettamat pakotteet.
Venäjän Ukrainan hyökkäyssodan myötä Yhdysvallat on pyrkinyt varmistamaan, että maailman öljymarkkinat eivät ajautuisi jumiin. Niinpä Washington on hieman höllentänyt Venezuela-pakotteitaan.
Madurolle tämä on avannut lisätilaa ja tuonut legitimiteettiä Yhdysvaltojen ja sen tukijoiden silmissä. Myös hänen ja opposition sopimuksessa viitataan pakotteiden poistamiseen.
Ainakin sa oppositiosta pitää sopimusta lupaavana avauksena avoimille, kansainvälisten tahojen tarkkailemille vaaleille ja kakkien ehdokkaiden vapaalle liikkumiselle ja kokoontumiselle maassa.
Oppositionimistä kuitenkin ainakin María Corina Machado ja Yhdysvalloissa maanpaossa oleva Juan Guaidó ovat kuitenkin viranomaisten silmissä kelvottomia ehdokkaiksi.
Lisäksi Dominikaanisessa tasavallassa, El Salvadorissa, Panamassa ja Uruguayssa on valtakunnalliset vaalit.
ANC:n vuosikymmenien valta saattaa päättyä
Afrikassa parlamentti- ja/tai presidentinvaalit järjestetään ainakin 15 maassa.
Suuri muutos voi tapahtua Etelä-Afrikassa. Valkoihoista ylivaltaa ylläpitäneen apartheid-järjestelmän loppumisen jälkeen valtaa on pitänyt rotusorron vastaisessa liikkeessä juuret pitävä Afrikan kansalliskongressi ANC, jota johtaa presidentti Cyril Ramaphosa.
Nelson Mandelan herättämät toiveet eivät ole toteutuneet. Maata vaivaavat yhä köyhyys, työttömyys, ja rikollisuus. ANC on sisäisesti riitainen ja korruptio on löytänyt tiensä senkin sisään. ANC:n enemmistöaseman katoaminen ei ole varmaa, mutta se saattaa joutua hakemaan liittolaisia pysyäkseen vallassa. Vaalipäivää ei ole vielä lyöty lukkoon.
Etelä-Afrikka on sekä Brics- että G20-maa, ja mantereen merkittävimpiä vaikuttajia.
Istuvat presidentit pysyvät Tunisiassa ja Algeriassa?
Välimeren etelärannalla Euroopalle muun muassa energiaa tuottava Algeria ja siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden kauttakulkumaana toimiva Tunisia.
Niin sanottu arabikevät loi toiveita Tunisian demokratisoitumisesta.
2019 presidentiksi valittu Kais Saied on osoittanut alueelle valitettavan tuttuja yksinvaltaisuuden piirteitä muun muassa ahdistelemalla oppositiota ja tukahduttamalla vallan kolmijaolle keskeisiä valtiollisia instituutioita. Hän on myös kiihottanut rasismia siirtolaisia kohtaan. Maata koettelevat talousongelmat ja kuivuus.
Tunisialaiset äänestävät ilmeisen kyynisinä ilmeisesti marraskuussa, kun toisessa Maghreb-maassa Algeriassa uusi presidentti valitaan joulukuussa.
Arabikevät synnytti protesteja myös Algeriassa, ja kansalaiset marssivat näkyvästi kaduilla myös vuosikymmenen vaihteessa. Niiden myötä jo huonossa kunnossa ollut, vuodesta 1999 presidentinpalatsissa istunut Abdelaziz Bouteflika sai lähteä.
2019 valittua Abdelmajid Tebbounea on jo pyydetty uudelleen ehdolle, ja lain mukaan viimeiselle viisivuotiskaudelle. ”Jos Jumala vain antaa terveyttä”, Tebboune vastasi poliitikkomaisen vaatimattomasti, ja ilmeisiä vallanhalujaan peitellen. Armeijalla on ollut perinteisesti valtarooli.
Epävakaan Sahelin alueen Tshadiin perhedynastia?
Sotilasvallankaappausten, jihadismin, ulkovaltojen puuttumisten, köyhyyden ja kuivuuden koetteleman Sahelin alueen maista Tshadissa ja Mauritaniassa äänestetään presidenteistä, Tshadissa myös parlamentissa.
Tshadia johtaa siirtymäajan presidenttinä kenraali Mahamat Idriss Déby Itno, jonka isä Idriss Déby johti maata vähintään urhokekkosen mitalla 1990-2021. Isä-Déby ei lähtenyt vapaaehtoisesti, vaan menehtyi kapinallisten tuleen vieraillessaan hallituksen joukkojen luona rintamalla. Hallitus muutatti asioita niin, että poika-Débyn voi pyrkiä Tshadin johtoon.
Namibiassa ja Botswanassa uurnille mennään demokraattisissa merkeissä, mutta Ruandassa heinäkuun presidentin- ja parlamenttivaaleissa jatkunee Paul Kagamen pitkä, kovaotteinen ja lakimuutosten mahdollistama valtakausi.
Jättimantereella on vaalit myös Etelä-Sudanissa, Ghanassa, Komoreilla, Mauritiuksella. Mosambikissa, Senegalissa ja Togossa.