MTV kertoo vaalien käänteistä hetki hetkeltä – aamulla vaalipuintia erikoislähetyksessä

MTV Uutiset on seurannut Yhdysvaltain presidentinvaaleja tiivisti.  Taustoittavia ennakkojuttuja on kirjoitettu kiivaasti –  kaikki aiheen uutiset löytyvät täältä.

Tapahtumien reaaliaikainen seuranta käynnistyi jo tiistaina iltapäivällä, kun Yhdysvalloissa äänestys alkoi itärannikolla.

– Seuraamme tapahtumia ja reaktioita netissä hetki hetkeltä, kertoo uutistuottaja Jukka Auramies.

Varaslähdön teki perinteisesti pieni Dixville Notchin kylä New Hampshiressa, jossa kymmenkunta asukasta antaa äänensä heti puolenyön jälkeen.  

Yhdysvaltain presidentinvaaleista tehdyt jutut ovat jo tähän mennessä herättäneet lukijoissa ja katsojissa paljon kiinnostusta. 

– Kyse on vuoden isoimmasta ja tärkeimmästä uutistapahtumasta. Siinä riittää näkökulmia, oli lopputulos mikä tahansa, sanoo uutistuottaja Mona Haapsaari.

Varsinaisten tulosten odottaminen käynnistyy Suomen aikaa kello 01 keskiviikkona, kun äänestys päättyy ensimmäisissä osavaltioissa.  

Suuret mediayhtiöt alkavat pian tämän jälkeen julkistaa osavaltiokohtaisia tuloksia perustuen ovensuukyselyihin, ääntenlaskentaan ja mediayhtiöiden omiin ennusteisiin.   

Jos tarpeeksi moni vaa'ankieliosavaltio kallistuu selkeästi Clintonin tai Trumpin puolelle, jokin tv-kanava voi "julistaa" lopullisen tuloksen jo ennen aamukuutta Suomen aikaa, jolloin äänestys päättyy länsirannikolla muun muassa Kaliforniassa.

Jos tilanne on hyvin tasaväkinen, lopullisen tuloksen selviäminen voi viipyä epämääräisen ajan. 

Ylimääräinen vaalilähetys televisiossa

Myös televisiossa vaalit näkyvät keskiviikkona heti varhaisesta aamusta eli kello 7 lähtien.

– Huomenta Suomi on paikalla New Yorkissa, jossa tilanteesta raportoi Yhdysvaltain kirjeenvaihtajamme Mari Karppinen. Uutistoimittaja Tanja Huutonen on puolestaan mukana Helsingissä Yhdysvaltain suurlähetystön vaalivalvojaisissa. Lähetyksessä vierailevat myös ulkoministeri Timo Soini sekä presidentti Tarja Halonen, kertoo MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen.

Huomenta Suomesta siirrytään keskiviikkona suoraan ylimääräiseen tunnin uutislähetykseen kello 9, jossa vaalitulos analysoidaan perusteellisesti. MTV3-kanavan suoran erikoislähetyksen juontaa uutistoimittaja Aino Huilaja. Ohjelma on katsottavissa myös MTV.fissä.

– Tunnin ajan meillä on luvassa tiukkaa analyysia riippumatta siitä kumpi voittaa.  Takana on raju kampanja, joka on mennyt loppua kohden vain pahemmaksi, Huilaja sanoo.

Lähetyksessä vierailee esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä.

Aino Huilaja luotsaa MTV Uutisten vaalilähetyksen keskiviikkona 1:16

– Amerikka on rikki ja täytyy miettiä, miten kahtiajakautuneessa tilanteessa mennään eteenpäin.

Vaaliaiheet ovat isosti esillä myös MTV Uutisten sosiaalisessa mediassa, jossa viime hetken kamppailuun ja vaalien tulokseen pureudutaan useissa suorissa lähetyksissä ja keskusteluissa.

Näin MTV seuraa ainutlaatuisia vaaleja:



– Reaaliaikainen, hetki hetkeltä -vaaliseuranta alkaa MTV.fissä Suomen aikaa tiistaina iltapäivällä, kun äänestys alkaa Yhdysvalloissa itärannikolla.

– Tulosten odottaminen pääsee käyntiin Suomen aikaa kello 01 keskiviikkona, kun äänestys päättyy ensimmäisessä osavaltiossa.

– Jos tarpeeksi moni vaa'ankieliosavaltio kallistuu selkeästi Clintonin tai Trumpin puolelle, jokin tv-kanava voi "julistaa" lopullisen tuloksen jo ennen aamukuutta Suomen aikaa, jolloin äänestys päättyy länsirannikolla mm. Kaliforniassa.  MTV kertoo tämän reaaliajassa.

– Jos tilanne on hyvin tasaväkinen, lopullisen tuloksen selviäminen voi viipyä epämääräisen ajan. Uutistoimituksessa vierailee jo aikaisin aamulla useita asiantuntijoita selventämässä tilannetta ja analysoimassa vaalitulosta. 

– Huomenta Suomessa vaalitulosta seurataan kello 7-9. Vieraina mm. ulkoministeri Timo Soini ja presidentti Tarja Halonen.

– Ylimääräinen tunnin uutislähetys kello 9 MTV3-kanavalla ja MTV.fissä - lähetyksessä vierailee esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä.

– Vaaliaiheet ovat esillä myös MTV Uutisten sosiaalisessa mediassa useissa suorissa lähetyksissä. MTV:n uutislähetykset kuullaan myös Radio Novan ja Radio Iskelmän taajuksilla sekä STT jakelemana useilla radiokanavilla.

– Kaikki vaaliaiheiset uutiset löytyvät täältä.


Lue myös:

    Uusimmat