Mitä tapahtui Vaasa-äänestyksessä? Eduskunnan pääsihteeri vierittää jupakan syyn Emma Karin niskoille: "Edustaja Kari jätti todennäköisesti painamatta äänestyspainiketta"

0:48
Katso video: Eduskunnan äänestyslaitteissa epäiltiin ongelmia viime keskiviikkona

Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavolan mukaan eduskunnan äänestysjärjestelmässä ei ole ollut ongelmia.

Iltalehti uutisoi eilen, että vihreiden kansanedustaja Emma Kari merkittiin äänestyksessä poissaolevaksi, vaikka hän äänesti käsittelyssä olleen asian puolesta.

Eduskunta äänesti Vaasan keskussairaalan ympärivuorokautisesta päivystyksestä, joka kaatui yhdellä äänellä.

– Olin salissa, mutta ääneni ei rekisteröitynyt, enkä huomannut, että niin kävi. Äänestyskoneessa on ollut ihan viime päivinäkin ongelmia, ja minun olisi pitänyt olla itse tarkempana, jotta olisin huomannut asian riittävän ajoissa, Kari kommentoi Iltalehdelle.

"Järjestelmä toiminut moitteettomasti"

Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavolan mukaan äänestysjärjestelmässä ei ole ollut ongelmia ja se toimii normaalisti.

– Äänestysjärjestelmä on toiminut koko viime viikon moitteettomasti, Paavola kertoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa mahdollinen ongelma olisi pitänyt esiintyä laajempana ongelmana eikä vain yhden edustajan kohdalla.

– Edustaja Karin kohdalla kyseistä äänestystä edeltäneet äänestykset (6 kpl) rekisteröityivät asianmukaisesti, joten mikään ei viittaa siihen, että hänen äänestyspainikkeissaan olisi ollut teknistä tai muutakaan vikaa.

– Edustaja Kari jätti todennäköisesti painamatta äänestyspainiketta ja rekisteröityi poissaolevaksi, Paavola summaa.

Paavolan mukaan eduskunnan äänestysjärjestelmä testataan viikoittain.

Äänestys keskeytettiin keskiviikkona

Viime keskiviikkona äänestystuloksen näyttävässä valotaulussa ilmeni ongelmia, mutta Paavolan mukaan nämä kaksi asiaa eivät liity toisiinsa.

– Valotauluvialla ei ollut yhteyttä varsinaisen äänestysjärjestelmän toimivuuteen.

Äänestysjärjestelmässä puolestaan epäiltiin olevan ongelmia viime keskiviikkona, kun useat kansanedustajat kertoivat, ettei heidän äänestysnappinsa toimineet.

Puhemies Paula Risikko päätti keskeyttää äänestyksen, jonka aikana järjestelmä hänen mukaansa sammutettiin.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja