Mitä pitää tehdä, kun kyy puree koiraa? Eläinlääkäri neuvoo

Kerroimme aiemmin, millaisista oireista voi tietää, että koiraa on purrut kyy. Mutta miten siinä tilanteessa pitää toimia? Eläinlääkäriasema Mevetin eläinlääkäri Varpu Kupiainen kertoo.

– Olisi hyvä, että puremakohtaa – eli yleensä kuonoa tai etutassua – ei liikutettaisi ja että koira kannettaisiin pois metsästä, vaikka siihen sitten menisi vähän pidemmän aikaa. Paikallaan pitäminen on tärkeää sen takia, että koiran liikkuessa myrkky leviää helpommin eteenpäin, Varpu Kupiainen kertoo.

Pureman jälkeen pitää aina lähteä eläinlääkäriin. Mitään lääkkeitä koiralle ei pidä antaa omin päin.

– Kyytabletista ei ole apua. Joissakin tutkimuksissa on jopa näytetty, että se saattaa ikään kuin lisätä kuolleisuutta. Tämä selittyy ilmeisesti sillä, että tabletin antamisen jälkeen turvotus nousee hitaammin, jolloin lääkäriinkin hakeudutaan hitaammin. 

– Koiran oksennuttaminen myrkytystapauksissa kannattaa vain silloin, jos koira on syönyt jotakin sopimatonta. Kyyn pureman kohdalla siitä ei ole mitään hyötyä, koska myrkky leviää imusuonten välityksellä.

Eläinlääkärissä seurataan koiran vointia. Joskus saattaa olla käynyt niin sanottu kuiva purema, eli myrkkyä ei ole puremasta huolimatta erittynyt ollenkaan. Myrkytysoireet alkavat näkyä puremakohdan turpoamisena, läähättämisenä, kuolaamisena ja selvästi kivuliaana olona. Pahimmassa tapauksessa puremakohtaan saattaa kehittyä kuolio.

"Kyytabletista ei ole apua. Joissakin tutkimuksissa on jopa näytetty, että se saattaa ikään kuin lisätä kuolleisuutta."

Kyyn puremaksi tulleelta koiralta tarkistetaan aina verinäytteet ja virtsanäyte ja annetaan tukihoitona nestehoitoa ja opioidikipulääkettä.

– Vasta-ainetta kyyn myrkylle annetaan vain, jos on varmaa, että kyy on purrut koiraa. Tämä johtuu siitä, että vasta-aine voi aiheuttaa allergisen reaktion, jonka riski suurenee entisestään, mikäli vasta-ainetta joutuu joskus antamaan uudestaan. Vakavissa tapauksissa vasta-ainetta kannattaa kuitenkin aina antaa, ja myös lievemmissä tapauksissa se yleensä nopeuttaa turvotuksen laskua ja oireiden häviämistä.

Vasta-aine olisi hyvä antaa vuorokauden sisällä, mutta sen voi antaa vielä kahdenkin vuorokauden päästä, jos muista hoidoista ei ole ollut apua.

– Hyväkuntoinen koira voi päästä kotiin jopa samana päivänä. Joskus nesteytystä joudutaan jatkamaan pidempään tai koira tarvitsee esimerkiksi plasmansiirron hyytymishäiriöiden takia.

– Kaikki veriarvot tarkastetaan aina muutaman päivän päästä, koska munuaisvauriot ovat ehkä isoin kyyn puremista johtuva ongelma. Mutta kun koira saa oikeanlaista hoitoa, kuolleisuus on todella harvinaista.

Hylätystä Kössistä kouliintui syöpäkoira

Syöpäkoira Kössi on kulkenut pitkän matkan hylätystä ja arasta pennusta itsevarmaksi syöpäkoiraksi.

Hylätystä Kössistä kouliintui syöpäkoira 8:09

Lue myös:

    Uusimmat