Mistä vuotohäiriöt voivat johtua? Näissä tilanteissa on syytä hakeutua gynekologin vastaanotolle
Vuotohäiriöt ovat tavallisimpia gynekologin vastaanotolle hakeutumisen syitä.
Vuotohäiriöllä tarkoitetaan tilannetta, jossa kuukautiskierron pituus, vuotopäivien tai vuodon määrä muuttuu aiemmasta. Myös kuukautiskierron aikana tapahtuvat välivuodot voivat olla mahdollisia. Normaalin kuukautiskierron pituus on 24–35 päivää ja vuoto kestää normaalisti 2–7 vuorokautta. Vuodon määrä on yleensä 25–40 millilitraa. Kuukautiset voivat esimerkiksi olla aiempaa runsaampia tai jäädä kokonaan pois.
– Sanotaan, että jos kuuteen kuukauteen ei tule kuukautisia, niin olisi hyvä aika hakeutua lääkäriin, toteaa lääkärikeskus Aavan gynekologi Sanna Hänninen.
Tutkimuksiin kannattaa hakeutua myös, mikäli vuodot ovat pitkittyneitä, runsaita tai kierto on kovin epäsäännöllinen. Vaihdevuosien jälkeinen verinen vuoto on aina erittäin tärkeä syy hakeutua lääkärin vastaanotolle. Sen taustalla voi olla jopa pahanlaatuisiakin löydöksiä.
– Silloin on tärkeää, että tehdään tutkimukset, Hänninen sanoo.
Vuotohäiriön syytä selvitetään esimerkiksi papa-kokeen, ultraäänitutkimuksen ja kohdun limakalvonäytteen avulla.
Katso videolta, kuinka papa-koe otetaan.
Vuotohäiriöiden taustat on tärkeää selvittää
Jos aiemmin säännölliset kuukautiset jäävät pois, syynä voi olla esimerkiksi raskaus, kova stressi, painon nopea putoaminen, painonnousu, syömishäiriö tai hormonaalinen ehkäisy.
–Joillakin naisilla voi ovulaation aikaan tulla ovulaatioverenvuoto. Se on ihan normaalia, Hänninen sanoo.
Välivuotoja ja tiputtelua voi joissakin tapauksissa aiheuttaa esimerkiksi tulehdus, kohdun kasvaimet, kohdunsuun solumuutos, endometrioosi, yleissairaudet sekä tietyt lääkkeet. Myös hormonaalisen ehkäisyn aloitukseen voi liittyä ylimääräisiä vuotoja.
Yllä olevalla videolla gynekologi Sanna Hänninen kertoo tarkemmin, mistä vuotohäiriöt saattavat johtua.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
11:40
SAK:n Eloranta Ylelle: Ensi viikon työtaistelutoimet ovat vältettävissä, mutta hallitukselta tarvitaan "selkeä signaali"
-
11:28
HS: Juoksuvalmentaja Ari Nummela on kuollut
-
11:19
Pekka Pouta: Lämpömittari valehtelee tänään – jouluksi ilouutinen, vaikka ensi viikonlopun käänne uhitteleekin
-
11:05
Barbra Streisand suree entisen kumppaninsa Ryan O'Nealin kuolemaa: "Hänet tullaan muistamaan"
-
11:00
Mitä hyvään sähköauton latausetikettiin kuuluu? Autoliiton koulutuspäällikkö vastaa
-
10:55
Naisen hätäabortti estettiin oikeusministerin vaatimuksesta – sikiö ei olisi elinkelpoinen
-
10:46
Tätä et saa autossasi tuunata: "Ei sitä ajokorttiinkaan sovi piirtää viiksiä itselleen"
-
10:46
Entinen raksamies junttasi hetki sitten alasarjassa – nyt hän on Juventuksen suuri tähti: "Kehittynyt huimasti"
-
10:32
Kerrostaloasunto tuhoutui tulipalossa Helsingissä, yksi sairaalaan – naapuri kuvasi savusukeltajia työssään
-
10:32
Ukrainassa uuvutustaistelu – USA:n tuen katkeamisen seuraukset olisivat "katastrofaaliset"
-
10:25
Taksikuskikonkari Matti kehuu MTV:lle pikkujouluasiakkaiden nykykuntoa – yksi alan lieveilmiö tympii: "Asiakkaat eivät uskalla mennä kyytiin sieltä"
-
10:11
Erika Vikman jakoi somessa saamiaan törkykommentteja: "Toivon, että joku voisi peilata ajatteluaan"
-
09:46
Makutestissä kaupan riisipuurot – suosikki yllätti totaalisesti: "Halvallakin voi saada hyvää"
-
09:27
Henkilöauton peili osui, pyöräilijä sairaalaan Forssassa
-
09:15
NHL:n pelaajayhdistykseltä tunnustus Mikael Granlundille – Pittsburgh-luotsi mieltyi KalPan kasvattiin: "Hänessä on paljon potentiaalia"
-
09:13
Taloudellista väkivaltaa tunnistetaan yhä huonosti
-
09:01
Anne Kukkohovin on vaikea avautua vakavalle suhteelle: "En deittailisi itseäni"
-
08:58
Valkoisen talon neuvonantaja: Washington varma, että Pohjois-Korea toimittaa aseita Venäjälle – MTV seuraa sotaa
-
08:53
"Suurempi kuin Lontoon metroverkko" – Gazan tunneliverkostot ovat Hamasin hallitsema alamaailma
-
08:33
Ruotsalainen jääkiekkoväki järjestäytyy auttamaan halvaantunutta Sanni Hakalaa
-
Lataa lisää