Mistä tunnistaa psykopaatin? Asiantuntija: Tunnistaminen voi olla erittäin vaikeaa: "Olen itsekin uskonut aika uskomattomia selityksiä"
Vankilapsykologi Pia Puolakka kohtaa työssään paljon psykopaatteja ja narsisteja.
Puolakalta on juuri ilmestynyt kirja aiheesta. Tänään Uutisaamun lähetyksessä hän kertoi, miten psykopaatin voi tunnistaa.
– Psykopaatti on hyvin tunnekylmä persoona, jolla on korkea käsitys itsestään ja joka on piittaamaton muista ihmisistä. Tämän vuoksi psykopaatti pystyy käyttämään muita hyväksi. Psykopaateilla ei ole katumuksen eikä syyllisyyden tunnetta, Puolakka kuvailee.
Tunnistaminen ei ole aina ammattilaisellekaan helppoa, koska kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa psykopaatti voi olla hyvin miellyttävä. Hyvin hallittu ulkokuori kuuluu Puolakan mukaan psykopaatin luonteeseen.
Vasta kun alkaa kaivaa pintaa syvemmälle ja lähtee tarkemmin kyselemään, huomaa, että tunnepuoli on hyvin olematon.
– Olen itsekin uskonut heidän rikoksistaan aika uskomattomia selityksiä ennen kuin olen alkanut miettiä, ettei se ehkä ihan noin mennytkään. Se, mitä minulle kerrotaan vastaanotolla, on ihan muuta kuin mitä poliisien tai uhrien kuulustelupöytäkirjoissa lukee.
Psykopaatteja on noin prosentti väestöstä, joten heitä voi hyvin kohdata myös normaalielämässä ymmärtämättä sitä itse lainkaan. Puolakan mukaan psykopaateille tyypillistä on pyrkiminen korkealle, joten he saattavan olla hyvinkin korkeissa viroissa.
Erona psykopaatin ja narsistin välillä on se, etteivät narsistit ole yhtä tunnekylmiä.
– Heille on kuitenkin yhteistä itsensä asettaminen jalustalle ja pyrkimys korkealle, Puolakka kertoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää