Mistä tiedän ettei lapseni kiusaa muita koulussa? Kiusaaja voi olla tavallinen, terve ja mukava lapsi

Millainen lapsi päätyy kiusaamaan toista koulussa? Kun oma lapsi kiusaa, tulee se vanhemmille usein täytenä yllätyksenä. Monesti kiusaamiseen syyllistyvät aivan tavalliset, terveet ja mukavat lapset, jotka yhdessä tulevat käyttäytyneeksi ilkeästi yhtä ryhmän jäsentä kohtaan.

Kiusaajat eivät välttämättä ole erityisen aggressiivisia, vaan normaaleja lapsia ja nuoria, jotka tulevat tavallisista kodeista ja perheistä.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu joitakin piirteitä, jotka ovat tyypillisiä muita kiusaaville lapsille. Osalla heistä voi olla vaikeita ongelmia elämän eri alueilla, he voivat olla persoonallisuudeltaan aggressiivisia tai heidän on ehkä vaikea tuntea myötätuntoa muita kohtaan.

Yksi kiusaamisen keskeisimmistä syistä on nykykäsityksen mukaan kiusaajan halu pönkittää omaa asemaansa. Lapsilla, jotka kiusaavat toisia, on usein halu näkyä ja kuulua, saada ihailua ja valtaa ryhmässä.

Sellaiset käsitykset, joiden mukaan kiusaaja on aina huonolla itsetunnolla varustettu ongelmalapsi, eivät pidä paikkaansa. On paljon lapsia, jotka kiusaavat toisia huvin vuoksi, tehdäkseen vaikutuksen muihin tai aivan ajattelemattomuuttaan.

MTV Uutiset listasi mahdollisia vihjeitä, jotka saattavat viitata lapsesi olevan kiusaaja. Jos tunnistat lapsessasi muutaman näistä vihjeistä, se ei välttämättä tarkoita, että hän olisi kiusaaja.

Kiusaajan tuntomerkkejä:

1. Lapselle on tärkeää olla suosittu luokassa ja pysyä suosittuna. Hän puhuu usein, kuinka hienoa on olla suosittu. Tällainen käytös saattaa perustua huonoon itsevarmuuteen.

2. Lapsi väheksyy toisia esimerkiksi mollaamalla muita lapsia ja sanomalla heitä oudoiksi tai vähemmän "cooleiksi". Näin hän haluaa tehdä eron itsensä ja muiden välille.

3. Lapsi jättää muita lapsia ulkopuolelle ja kieltäytyy esimerkiksi joidenkin lasten mukaan ottamisesta leikkeihin. Hän myös ärsyttää ja kiusoittelee toisia. Tällöin lapselta puuttuu usein empatiaa.

4. Jos lapsi on todella impulsiivinen ja kuumakalle, sekä turhautuu nopeasti, nämä voivat osoittaa lapsen olevan yksi kiusaajista.

5. Jos lapsella on ilmiselviä ongelmia kurin kanssa, hän ei esimerkiksi kuuntele vanhempiaan tai opettajiaan.

6. Lapsi saa huomautuksia koulusta, hänet lähetetään kotiin tai hän on saanut toisten omaisuutta, esimerkiksi varastaen tai kiristämällä. 


Lähteet:

Lue myös:

    Uusimmat