Mistä kaikesta muistinmenetys voi johtua? Lue neurologin vastaus
Aivorappeumiin liittyviä muistisairauksia diagnosoidaan yhä enemmän väestön ikääntyessä, mutta monet muutkin asiat voivat aiheuttaa muistihäiriöitä.
– Aivoverenkiertohäiriö, aivokasvain tai mikä tahansa aivojen muutos voi vaikuttaa muistiin, jos se kohdistuu aivojen oppimis- ja muistialueille, sanoo neurologian erikoislääkäri, dosentti Anne Koivisto.
Aivorappeumasairauksissa muisti heikkenee pikku hiljaa sairauden edetessä. Vasta sairauden vaikeammassa vaiheessa nykyinen identiteetti voi vähitellen kadota mielestä ja muistisairautta poteva henkilö saattaa palata muistoissaan lapsuuteensa.
Ei kuitenkaan ole tyypillistä, että ihminen menettää identiteettinsä täysin.
Aivovammat voivat aiheuttaa muistihäiriöitä
Muisti voi vaurioitua myös aivovamman myötä. Silloinkin on harvinaisempaa unohtaa kokonaan oma identiteettinsä. Aivovamman saanut voi akuuttivaiheessa esimerkiksi unohtaa tämänhetkisen tilanteensa.
– Akuuteissa aivovammoissa orientaatio itseensä, aikaan ja paikkaan voi kärsiä.
Oireet ovat yksilöllisiä ja ne riippuvat aivovamman paikasta ja vakavuudesta. Täydellinen muistinmenetys on kuitenkin harvinaisempaa ja ohimenevää.
Aivovamman aiheuttamista tiedonkäsittelyn ongelmista on mahdollista toipua, kuitenkin alkutilanteesta ja oireista riippuen, ajan kanssa ja neuropsykologisen kuntoutuksen avulla.
Nuoremmilla aivoilla on paremmat mahdollisuudet toipumiseen, mutta myös vanhemmilla ihmisillä aivojen toipumiskyky voi olla hyvä.
– Aivojen toipumiskyky, muovautuvuus, riippuu siitä, miten paljon on tullut ikämuutosta, onko nuorena opiskellut ja vaivannut aivoja, eli miten tiiviiksi hermoverkot ovat muodostuneet.
Tilapäisiä ja ohimeneviä muistihäiriöitä voi tulla monesta syystä
Hyvälaatuisesta ohimenevästä muistinmenetyksestä (transientti globaali amnesia, TGA) puhutaan, kun muistinmenetys kestää alle vuorokauden – usein paljon lyhyemmän ajan.
Sen syntymekanismia ei täysin tunneta, mutta tällaiset muistinmenetyskohtaukset paranevat itsestään, eivätkä ne ole vaarallisia.
Myös masennus, uupumus, unen puute, muut sairaudet, ravitsemukselliset ongelmat ja päihteet vaikuttavat keskittymiskyyn ja tarkkaavuuden ylläpitoon.
– Oppiminen heikkenee, ja henkilö kokee muistivaikeutta, vaikka taustalla ei ole varsinaista muistisairautta.
Joissakin psykiatrisissa sairauksissa ihminen voi hetkellisesti elää toisessa todellisuudessa, mutta tällaisissa tapauksissa tilaa voidaan hoitaa lääkehoidolla.
Muisti paremmaksi arjen tehokeinoilla
Miten muistia voi virkistää arjen kautta? Katso Studio55.fi-ohjelmassa vierailleen muistikerhon vetäjä Aino Ylä-Jarkon vastaus.
Uusimmat
-
05:36
Ukraina: Venäjä siirsi eliittiyksikkönsä Belgorodiin – MTV seuraa sotaa
-
05:08
Yli 200 kuollut junaturmassa Intiassa
-
05:00
Sotaharjoitus on häirinnyt radiolähetyksiä – luukuttavat sankariheviä
-
04:51
Intian junaturma: Yli 200 kuollut ja noin 900 loukkaantunut
-
02:00
STT:n vertailu: Tässä ovat suurten ja pienten lukioiden kärkikymmeniköt
-
23:12
Kanadan maastopalot siirtyneet idästä länteen: "Pelottavia aikoja"
-
23:08
Upea maailmanennätys Timanttiliigassa! Firenzen ilta huipentui häkellyttävään suoritukseen
-
22:52
Yhdysvallat välttyi ajautumasta maksukyvyttömyyteen: "Katastrofaalinen talousromahdus vältetty"
-
22:47
Wilma Murto tuloskunnostaan: "Tämä toistaa tuttua kaavaa"
-
22:45
Näin raikui suvivirsi Joensuussa 18000 laulajan voimin!
-
22:36
Wilma Murrolle pettymys Timanttiliigassa
-
22:20
Zelenskyi myöntää: Ukrainasta ei tule Naton jäsentä niin kauan kuin sota jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
22:07
Kesäkuun lumipyry yllätti taksinkuljettajan Saariselällä: "Yrität, että kyllä se kesä vielä tulee tännekin, mutta ei helkatti"
-
22:07
Tallulah Willis avoimena isänsä Bruce Willisin dementiasta: "Tämä on surun alku"
-
21:52
Kapellimestari Hannu Lintu ei unohda Kaija Saariahon musiikin herättämää ainutlaatuista reaktiota New Yorkissa: "Se tunnelma"
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
Lataa lisää