Missä ovat uusiutuvan energian bulvaanit?

Halme, Hukkinen et al.: Maamme energia. Into.145 s. 2015

Mikähän meteli nousisi, jos paljastuisi, että suomalaista uusiutuvaa energiaa tukisi(vat) venäläisen oligarkian rahoittama(t) bulvaanit(t)?

Ei kannata laittaa vodkapulloa kylmään sen takia. Toisin kuin ydinvoima, uusiutuvat energiantuotantomuodot eivät ole Venäjän – eivätkä Suomenkaan – strateginen tekijä.

Pitäisi kuitenkin olla, myös Suomen, jos se meinaa pysyä mukana kehityksen kärkijoukossa ja samalla lieventää ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen ylikäytön aiheuttamia vaikutuksia.

Kymmenen energia-alaan, ympäristöön ja yhteiskunnallisiin muutoksiin perehtynyttä professoria on julkaissut pamfletinomaisen, helposti luettavan ja kiireiselle ihmiselle perustietoa jakavan kirjan Maamme energia.

Perusviesti on, että nykyisenkaltainen energiantuotanto ei vetele. Ympäristö ei kestä.

Ihmiskunta on kuudennen teollisen aallon alussa. Siinä keskeistä on älykäs teknologia ja resurssien tehokas, ympäristölle kestävä käyttötapa, muistuttaa tulevaisuudentutkimuksen professori Markku Wilenius. (Edelliset aallot perustuivat hörykoneelle, teräkselle ja rautateihin, sähköön ja kemiaan, autoihin ja petrokemikaaleihin, ja viides aalto digitaaliseen teknologiaan).

Suomelta kuudennella aallolla kestosurffaus vaatii muun muassa biotalouden ja puhtaan teknologian kehittämistä.

Kirjaa lukiessa käy ilmi, että tässä emme ole itsestään selvästi voittajien puolella.

Poliittinen keskustelu jauhaa julkisen sektorin kurittamista, kun pitäisi jo puhua uusista kuudennen aallon tuotteista ja liiketoiminnoista, energiankäytön tehostamisesta ja sen tuottamisesta uusin keinoin.

Euroopassa Saksa ja Tanska ovat ottaneet hyvän etumatkan, Kiinakaan ei ole jäänyt käppäilemään kädet taskussa. Teknillisen fysiikan professori Peter Lund muistuttaa, että ”hiljattain meidät noteerattiin sijalle 36, kun 40:tä maata verrattiin niiden kiinnostavuudessa uusiutuvien energialähteiden investoinneille.” Sijoitus on samaa luokkaa kuin Suomen rankkaus UEFA:n tilastoissa, häpeällinen.

Kirja karistaa suomalaisten itsepetosmaiset käsitykset siitä että tässäkin olemme ihan ykkösiä, tai ainakin kakkosia.

Fysikaalisen kemian emeritusprofessori Jouko Korppi-Tommola toteaa, että uusi energiapolitiikka loisi kymmeniätuhansia työpaikkoja, toisi lisää miljardeja liiketoimintaan ja sitä myöten verotuloja, säästöjä lämmityskuluihin, ja jättäisi osan nyt ulkomaille menevästä valuutasta kotimaahan. Hän ei ole kirjoittajista ainoa, jonka mielestä lisäydinvoimaa ei tarvittaisi.

Kyse on radikaalista tavasta ajatella maailmaa uusiksi. Radikaalia ehkä siksi, että vaikka näistä asioista on puhuttu jo vuosia, ellei vuosikymmeniä, energiakompassi osoittaa yhä menneisyyteen.

Jotta tilanne ei näyttäydy aivan masentavana Suomen kannalta, kirjassa on esimerkkejä myös onnistumisista ja tekemisen meiningistä niin vaikkapa Kotkassa kuin Vaasan seudulla, missä on ”Pohjois-Euroopan suurin energiateknologiakeskittymä.” Ei muuta kuin henkiset hihat ylös ja kuudennen aallon sorvin ääreen.

Janne Hopsu

Kirjoittaja toimii ulkomaantoimittajana MTV Uutisissa

Lue myös:

    Uusimmat