Miska joi itsensä rikkinäiseksi, työttömäksi ja perheettömäksi – ”Siskon perheeseen oli porttikielto, koska sekoilin sielläkin kännissä”

Miten saada päihderiippuvainen hoitoon? 15:56

Miska Mikkonen on kulkenut pitkän tien päihderiippuvaisesta päihdeterapeutiksi. Miska kertoi raitistumisestaan ja siihen johtaneista tapahtumista Huomenta Suomessa keskiviikkoaamuna.

Miska Mikkonen työskentelee nykyään päihdeterapeuttina Minnesota-malliin perustuvassa päihdehoitola Rehapissa. Ennen hän oli itse autettava.

– Kun aloitin päihteidenkäytön, se oli samanlaista hauskanpitoa kuin kaikilla muillakin, Miska kertoi lähetyksessä.

Ajan myötä riippuvuus puhkesi ja päihteidenkäytöstä tuli pakonomaista. Kaikki alkoi ja jatkui alkoholilla, mutta myöhemmin mukaan tuli myös päihdyttäviä lääkkeitä, kannabista, amfetamiinia ja opiaatteja.

– Viimeisessä vaiheessa sillä ei enää ollut hirveästi väliä, millä päätänsä sekoitti.

Päihteidenkäyttö ei ollut Miskalla päivittäistä vaan ”turnausluontoista”. Juomaputket kestivät joskus yhden illan, joskus viikon.

Päihteettöminä jaksoina Miska pyyteli puolisoltaan anteeksi. Kun anteeksi oli saatu, alkoi taas seuraava kierros.

Ongelmalle oli kauan sokea

Pitkään Miskan elämä pysyi riippuvuudesta huolimatta kasassa. Urakin eteni. Jos joku sanoi, että sinulla on ongelma, Miskan mielestä ongelma oli sanojalla. Näin jatkui vuosien ajan läheisten yrittäessä takoa hänen päähänsä järkeä.

– Minun mielestäni heillä oli päässä jotain vikaa ja heidän olisi pitänyt mennä hoitoon.

Miska tiedosti, että hänellä oli paha olo, mutta hän ajatteli sen johtuvan kaikesta muusta kuin päihteistä: ongelmista parisuhteessa, töissä ja elämässä ylipäätään. Päihteiden hän kuvitteli ainoastaan helpottavan pahaa oloa.

– Se oli sellainen harha, joka omassa päässä oli.

Kaikkiaan Miska kuvailee riippuvuuden kaartaan noin kymmenen vuoden pituiseksi. Siitä viimeiset kolme–viisi vuotta olivat kaoottisinta aikaa.

Lopulta Miska jo myönsi, että hänellä on ongelma, mutta samaan aikaan tarve saada päihteitä oli niin voimakas, ettei hän halunnut apua eikä hoitoon.

”Join pois työpaikkani, työkykyni ja läheisimmät ihmiset”

Käänne tapahtui vasta, kun iskuja oli tullut riittävän paljon.

– Ihan siinä loppuvaiheessa elämästä oli aika lailla kaikki elementit juotu ja päihteillä käytetty pois. Käytännössä join työpaikkani, työkykyni ja läheisimmät ihmiset pois elämästä, Miska kertoo.

– Puoliso oli muuttanut erilleen, siskon perheeseen oli porttikielto, koska olin sielläkin kännissä sekoillut, kaikki läheisimmät ystävät olivat ottaneet etäisyyttä… Olen ollut hyvin yksin siinä kohtaa ja joutunut kohtaamaan myös sen krapulan ja pahan olon täysin yksin.

Miska kuvailee olleensa loppujen lopuksi ihan rikki.

– Tuli vaan niin paljon turpaan, että lopulta jo anelin läheisiltä – jotka olivat siinä kohtaa jo aika lailla menettäneet toivonsa –, että nyt minä olen valmis, viekää minut hoitoon.

Miska raitistui vuonna 2007 mentyään Lapualle Minnesota-hoitoon. Mihin Minnesota-hoidon toimivuus perustuu? Mistä päihderiippuvainen saa motivaation elää raitista elämää? Miten kuvailee päihderiippuvuutta Laura, joka on nähnyt sen omaisen näkökulmasta? Katso koko video ylhäältä.

Lue myös:

    Uusimmat