Minne juuresi ulottuvat? Sukupuun ja geenien salat kiinnostavat monia – näin asiantuntija selvittää sukujuuria
Medianäkyvyys ja uudet palvelut ovat kasvattaneet sukututkimuksen suosiota.
Uutisaamussa pureuduttiin sukututkimuksen saloihin. Tv-ohjelmat, kuten Sukuni salat, joissa etsitään ihmisten sukujuuria, ovat herättäneet suomalaisten kiinnostuksen omien sukujuurten selvittämiseen. Apua oman suvun historian tutkimukseen voi saada esimerkiksi Suomen sukututkimusseuralta.
– Etsin kaikenlaisista arkistoista ihan perustietoja, päivämääriä ja paikkoja, Suomen sukututkimusseuran jäsenneuvoja Juha Vuorela kertoo työstään sukututkimuksen parissa.
Vuorela on ollut myös mukana Sukuni salat -ohjelman teossa.
"Palapelin kokoamista"
Vuorelan mukaan kirkon arkistoista on yleensä hyvä lähteä hakemaan ihmisten perustietoja. Myös oikeuspöytäkirjoista voi löytyä hyödyllistä tietoa.
– Vanhoista sanomalehdistä löytyy tosi paljon mukavaa materiaalia, Vuorela vinkkaa.
Sukujuurien selvittely on vähän kuin salapoliisin työtä.
– Se on sellaista palapelin kokoamista. Yksi pala sieltä, toinen täältä, Vuorela kertoo.
Paloja yhdistelemällä voi selvitä mielenkiintoisia ihmisten tarinoita. On tärkeää, että jokaisen tiedon lähde merkataan ylös ja tarkistetaan moneen kertaan, ettei vahingossakaan keksi itse mitään omasta päästään tai ylitulkitse saatavilla olevia tietoja.
Ovatko kaikki suomalaiset kaukaista sukua keskenään?
Suomi on loppupeleissä varsin pieni kansa.
– Kyllä me olemme niin monin tavoin kietouduttu toisiimme, Vuorela toteaa.
Hänen mukaansa sukupuita tutkiessa ei kovin kauas menneeseen tarvitse mennä, että yhteisiä sukulaisia alkaa löytyä kahden suomalaisen välillä.
– Se olisi ennemmin ihme kuin kumma, ettei sieltä löytyisi yhteistä sukulaista, Vuorelta kertoo.
Suhteellisen edullisia geenitestejä voi kuka tahansa tilata tänä päivänä. Verkko on erilaisia testejä pullollaan. Vuorelan mukaan suku- ja geenitutkimukset auttavat toinen toistaan täydentäen. Geenitutkimuksella voidaan vahvistaa perinteisillä tutkimusmetodeilla löydettyjä tietoja.
Valtakunnalliset sukututkimuspäivät järjestetään viikonloppuna 20.–21.3.2021. Suku 2021 -tapahtuma toteutetaan kokonaisuudessaan etänä verkossa.
Yllä olevalla videolla Vuorela kertoo sukututkimuksesta. Hän myös paljastaa sen, miksi sukututkimuksessa vuodesta 1540 taaksepäin on lähes mahdotonta päästä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
11:51
Helmareiden pelaajan gaalailta venähti – ulos maajoukkueesta
-
11:41
Time-lehti valitsi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet -elokuvan vuoden parhaaksi
-
11:35
Junaliikenne sekaisin Etelä-Saksassa
-
11:31
Helena Petäistön kolumni: Modernin ajan Metternich – kukaan ei ole saavuttanut Kissingerin jälkeen vastaavaa statusta
-
11:30
Putous-juontaja Niina Lahtinen paljastaa hankalimman asian pestissään – eikä se ole pokan pitäminen
-
11:20
Miksei kenenkään puhelinnumero ole 040 123 4567? Tällainen on logiikka kännykkänumeroiden taustalla
-
11:17
Norjan supertähden vauhti on romahtanut – asiantuntija ei usko selitystä
-
11:07
Kolmivuotias päätyi matkalaukkuhihnalle lentokentällä – vaarallinen matka tallentui kameroihin Chilessä
-
11:00
Eero Hirvoselta vahva loikka – säilytti saumat palkintopallille
-
10:35
Kohu velloo kuningas Charlesin ja prinsessa Catherinen ympärillä – Harryn ja Meghanin reaktiota odotetaan: "Hiljaisuus on korvia huumaavaa"
-
10:22
Miesten välisestä seksistä aiheutunut verenluovutusrajoitus poistuu huomenna
-
10:15
Hiihtoa vaivaava ilmiö ärsyttää ruotsalaisia – suoraa kritiikkiä kilpailijoille: "Voimme yhtä hyvin lopettaa"
-
10:13
KSML: Kuskin ohitusyritys vastaantulevien ohituskaistalla johti turmaan Viitasaarella – pieni lapsi loukkaantui vakavasti
-
10:02
Aselepo päättyi, Israel kertoo yli 400 iskustaan Gazaan – MTV seuraa sotaa
-
09:47
Iskeekö yskä aina pakkasessa ulkoillessasi? Lue syyt ja keinot pakkasköhän ehkäisyyn
-
09:25
Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
-
09:20
Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestivaalin tulevaisuus on vaakalaudalla – "Tämä tieto tuli täysin puun takaa"
-
09:15
Video: Amfetamiinikuski kaahasi poliisia pakoon pitkin Oulun katuja – vastaantulijat hengenvaarassa
-
09:08
Surkeita uutisia – Krista Pärmäkoski sivuun
-
08:49
Kärppien NHL-vahvistus tiukkaan analyysiin – Tero Lehterä yllättyi suuresti: "Teki moneen otteeseen saman"
-
Lataa lisää