Minna Haapkylällä uusi aluevaltaus: Näytteleminen jää vähemmälle

Menestynyt näyttelijä Minna Haapkylä tekee uuden aluevaltauksen elokuva-alalla.

Näyttelijänä tunnettu Minna Haapkylä, 41, aikoo jättää näyttelemisen vähemmälle ja keskittyä jatkossa tuottajan töihin.

– Haluan saada uutta perspektiiviä alaan, Haapkylä kertoi Viikossa aikuiseksi -elokuvan kutsuvierasnäytöksessä keskiviikkona.

Jussi-palkittu Haapkylä kertoo aloittaneensa tuottajan työt projekteissa, joista ei voi vielä puhua julkisuudessa.

– Olen tehnyt ja nähnyt paljon näyttelijänä. Lähden tuottajaksi uteliaisuudesta ja intohimosta.

Minna Haapkylä on käynyt läpi suuren elämänmuutoksen viime vuosien aikana. Hän erosi pitkäaikaisesta aviomiehestään Hannu-Pekka Björkmanista ja alkoi seurustella näyttelijä Joanna Haartin kanssa. Vuonna 2015 Haapkylä nähdään valkokankaalla elokuvassa Armi elää! 

Lue myös:

    Uusimmat