Niinistö Bernerin esityksestä: Perussuomalaiset eivät kannata yhtiöittämistä tässä muodossa

Perussuomalaiset eivät kannata liikenneverkkoyhtiöittämistä tässä muodossa, kommentoi puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) liikenne- ja viestintäministeriön selvitystä.

Veronmaksajain Keskusliitto pitää liikenneministeriön esitystä aikaan sidotusta tiemaksusta tarpeettomana ja nykyisten ajoneuvoverojen kanssa päällekkäisenä. Toimitusjohtaja Teemu Lehtinen arvioi, että uudesta tiemaksusta aiheutuisi perusteetonta vaivaa ja ylimääräisiä kustannuksia sekä autoilijoille että viranomaisille.

Esitys autoveron poistamisesta olisi sitä vastoin Lehtisen mielestä positiivinen. Verotuksen siirtäminen asteittain auton hankinnasta sen käyttöön on hyvä tavoite.

"Autoveron poistaminen olisi hyödyksi ympäristölle"

Autokaupan etujärjestöt suhtautuvat myönteisesti liikenne- ja viestintäministeriön ajatukseen autoilun verotuksen uudistuksista. Pakettiin sisältyvä ajatus autoveron poistamisesta nopeuttaisi autokannan uudistumista, alentaisi päästöjä ja edistäisi uuden turvallisemman tekniikan yleistymistä autokannassa.

Autotuojat ja Autoalan Keskusliitto sanovat kannanotossaan, että aikaan ja kilometreihin sidottu asiakasmaksu olisi veropohjana sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin nykyinen autovero. Ilman autokannan uudistumista Suomi ei saavuta tavoitteita liikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämisestä, koska autokanta on maassa vanhaa.

– Kaikki auton omistajat hyötyisivät pidemmällä aikavälillä autoveron poistamisesta, koska se vähentää autoilun pääomakustannuksia merkittävästi, järjestöt arvioivat.

Ehdotuksessa autovero poistettaisiin kokonaan ja ajoneuvovero alenisi alle puoleen nykyisestä. Samalla polttoaineveroa alennettaisiin noin 200 miljoonalla eurolla.


 

Lue myös:

    Uusimmat