Ministeri Lindström ennustaa Suomeen halpatyömarkkinoita ja myöntää työttömien "aktiivimallin" saattavan tarvita korjauksia

Mikä ratkaisuksi nollatyösopimuksiin? 7:43

Työministeri Jari Lindström (sin.) myöntää, että vuoden alusta starttaava työttömille suunnattu työttömyystuen leikkauksen mahdollistava aktiivimalli saattaa vaatia hallitukselta vielä korjaavia toimenpiteitä, mikäli laki johtaa "yhä enemmän väärään suuntaan".

Aktiivimallia on kutsuttu myös sanktiomalliksi. Onko niin, että työttömiä rangaistaan siitä, että he eivät pääse töihin, vaikka he yrittäisivätkin?

– Kyllähän tässä on sellainen elementti myös. Se on rehellisesti tunnustettava. Eduskuntakeskustelussa sanoin tämän ääneen. Kyllä tässä on myös tällaista pakottavaa elementtiä, vastaa Jari Lindström.

Toimiiko se?

– Toivon, että toimii. Mutta ei sanktiointi ole päätavoite. Päätavoite, on että saadaan ihmisiä töihin ja hallituksen päätavoite on se, ett työn tekeminen ja työn tarjoaminen on aina kannattavaa. Pitää löytää se kultainen keskitie, että miten se tehdään ja siihen liittyy nämä ikävätkin toimenpiteet.

Nollatunteihin pelisäännöt

Työttömyysturvan leikkaaminen väistämättä ajaa toimeentulotuen piiriin, mikä sitten toimii työelämästä karkoittavana tuloloukkuna. Miten tämä ongelma pääsi syntymään?

– Olemme tästä tietoisia. Täytyy tietenkin seurata, ja tehdä sitten korjaavia toimenpiteitä, jos näyttää siltä, että jos näyttää siltä, että tämä on menossa yhä enemmän väärään suuntaan.

Miten tämä malli pääsi syntymään?

– Lähde on Martti Hetemäen johtama kolmikantainen työryhmä, joka ei ollut yksimielinen. Ay-liike vastusti sitä kovastikin alusta saakka. Siitä huolimatta hallitus kuitenkin päätti viedä tätä eteenpäin.

Millaista linjaa hallitus on ottamassa nollatuntisopimuksiin?

– Emme tule kieltämään sitä, vaan ensimmäistä kertaa Suomen historiassa nollatuntisopimuksiin tulee pelisäännöt. 

"En pidä halpatyömarkkinoista"

Lindströmin mukaan kyseisten sopimusten kieltäminen estäisi "joltain ryhmiltä" estettäisiin työmahdollisuuksia.

– Pelisäännöt tulevat reilummiksi. Tällä hetkellä tilanne on ollut se, että työnantajalla on ollut oikeuksia, ja vain työntekijällä velvollisuuksia.

– Korostan sitä, että on olemassa sellaisia tilanteita, että työnantaja ei voi varmasti sanoa sitä, kuinka paljon niitä tunteja on tarjota. Mutta ei voi olla niin, että jos niitä tunteja ei ole tarjota, ja ihminen kieltäytyy jostain, niin hänelle tulisi sanktio siitä hänestä riippumattomista syistä.

Kansanedustaja Antero Vartia (vihr.) on sanonut, että vaarallisimmasta hokemista on, että "palkalla pitää tulla toimeen". Vartian mielestä pitäisi pystya palkkaamana ihmisiä alle työehtosopimustason. Jaatteko tämän näkemyksen?

– Tuleeko palkan ja sosiaaliturvan kombo? Perustulokokeilu on osa tätä keskustelua. Itse uskon, että jollain aikajänteellä ollaan menossa kohti sitä. En pidä siitä, että Suomeen ollaan luomassa tällaiset halpatyömarkkinat. Täytyy myöntää, että kohti sitä ollaan jollain lailla menossa. Vartian ulostulot ovat ihan viisasta pohdiskelua, en minä niitä ammu alas.  En kannata halpatyömarkkinoita, mutta kannattaako vastustaa jotain sellaista, mikä todennäköisesti on tulossa? Siinä on iso kysymys, ministeri pohtii. 

Lindström esitti näkemyksensä torstaina Huomenta Suomen lähetyksessä. 

Lue myös:

    Uusimmat