Ministeri Berner haluaa työrauhan laillisuustarkastukselle

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) haluaa työrauhan Valtiontalouden tarkastusviraston Finavia-laillisuustarkastukselle.

Bernerin mukaan asian etenemisestä on keskusteltu säännöllisesti VTV:n kanssa.  

Finavian hallituksen uusi puheenjohtaja Harri Sailas kiistää esittäneensä tarvetta pikaiselle yhtiökokoukselle, kerrotaan liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa. Sailaksen mukaan on kuitenkin tärkeää, että Finavian johdannaissopimuksiin liittyvät asiat tutkitaan huolellisesti.

Sailaksen ajatuksista kertoi Helsingin Sanomat. Lehden jutun julkaisun jälkeen Sailas korjasi kantaansa tiedotteella.  

VTV ilmoitti aiemmin aloittavansa laillisuustarkastuksen Finavian ja ministeriön toiminnasta. Tarkastus koskee sitä, olisiko miljoonatappiot tuottaneiden sopimusten aikana toimineita toimitusjohtajaa, hallitusta ja tilintarkastajaa vastaan pitänyt käydä oikeusprosessi.

Finavian hallitus aloitti jo oikeustoimet tilintarkastajaa vastaan, mutta luopui niistä.  

Kiista oikeustoimista on riepotellut Finaviaa ja sen hallitusta viime aikoina. Edellisen hallituksen puheenjohtaja Riitta Tiuraniemi ja hallituksen jäsen Pirkko Salminen ovat eronneet tehtävistään.  
  

VTV:n ylijohtaja: Finavian tapaus täysin poikkeuksellinen  

  
Finavian toimitusjohtaja Kari Savolainen sanoo, että johdannaissopimuksiin liittyvillä kanteilla olisi takaraja vuoden 2016 lopussa.  

Valtiontalouden tarkastusvirasto on aloittanut laillisuustarkastuksen sekä Finaviassa että liikenne- ja viestintäministeriössä. VTV on tehnyt Finaviaan aiemmin tuloksellisuustarkastuksen. 

VTV:n ylijohtaja Mikko Männikön tiedon mukaan koskaan aiemmin laillisuustarkastusta ei ole aloitettu tuloksellisuustarkastuksen jälkeen.  

-Tarkastuksen kohteena on menettelytapa ja perusteet, joilla päätettiin olla jatkamatta vahingonkorvausprosesseja, Männikkö sanoo.  

Lue myös:

    Uusimmat