HS: Finavialle ja liikenneministeriölle tehdään harvinainen laillisuustarkastus

Valtiontalouden tarkastusvirasto tekee laillisuustarkastuksen liikenneministeriön ja Finavian nykyjohdon toiminnasta, kertoo Helsingin Sanomat.

Tarkastuksen taustalla on Finavian päätös luopua oikeustoimista miljoonien johdannaistappioiden selvittämiseksi. Menettelyä on kuvailtu poikkeukselliseksi.

Finavia kärsi johdannaissopimusten myötä 34 miljoonan euron tappiot. Yhtiön hallitus aloitti aiemmin tänä vuonna oikeustoimet entistä hallitusta, johtoa ja tilintarkastusyhtiötä vastaan. Oikeustoimista kuitenkin yllättäen luovuttiin joulukuussa ministeri Anne Bernerin (kesk) oltua yhteydessä Finavian hallitukseen.

– Haluamme selvittää, ovatko Finavia ja ministeriö miettineet tässä valtion eli veronmaksajien kokonaisetua, Valtiontalouden tarkastusviraston ylijohtaja Marko Männikkö kertoo HS:lle.

Nyt aloitettu tarkastus koskee nimenomaan nykyjohdon ja ministeriön omistajaohjauksen tekemisiä.

– Tarkastusvirasto haluaa vastauksen siihen, miksi isosta 34 miljoonan euron korvausvaatimuksesta on luovuttu, Männikkö sanoo HS:lle.

Finavian hallitus luopui loppusyksystä kanteista myös entistä tilintarkastusyhtiötään kohtaan. Alun perin yhtiö vaati Deloitte & Touchelta enintään 70 miljoonan euron vahingonkorvauksia.

Finavia teki jo syksyllä poliisille tutkintapyynnön entisen varatoimitusjohtajansa ja rahoituspäällikkönsä toiminnasta.

Lue myös:

    Uusimmat