"Minä ja kaksoisveljeni saatiin kulkea vain takaovesta, etuovi oli äidille" – näin vanhemmat kontrolloivat lapsiaan

"Leivän päälle ei saanut laittaa kuin leikkelettä tai juustoa, ei molempia. Kananmunia sai syödä vain yhden päivässä, eikä mielellään joka päivä. Jos käymässä oli vieraita, heidän annettiin ottaa ensin, lapset söivät vieraiden lähdettyä sen, mitä jäi jäljelle. Tämä siis silloin, jos oli aikuisten vieraita, synttärit ynnä muut olivat eri asia. Onhan näitä vaikka ja kuinka, onneksi nyt jo oma koti ja omat säännöt ollut jo useamman vuoden."
– Nimimerkitön

Lue myös: Lakanoissa ei saa nukkua, kynnyksen päälle ei saa astua – näin omituisia sääntöjä lapsiperheissä on

"Sukkasillaan ei saanut olla sisällä, piti olla tossut jalassa. Minä ja kaksoisveljeni saatiin kulkea vain takaovesta, etuovi oli äidille. Kotona oli tarkat kotivaatteet, kouluhousutkin piti jättää heti eteiseen. Tässä vain muutama. Sääntöjen rikkomisesta seurasi kovaa huutoa."
– Nimimerkki Hyvääiti

"Kaverini perhe asui hänen mummunsa omakotitalon yläkerrassa. Heidän pihallaan ei saanut lainkaan leikkiä, jotta nurmikko ei mene huonoksi eikä hiekka-alueelle tule viivoja tai muita jälkiä. Mummu jatkuvasti liikkui harava kädessä ja poisti meidän jalanjäljet hiekalta. Onneksi meidän pihalla sai leikkiä rauhassa koko naapuruston lapset."
– Nimimerkki Nainen 55v

"Verhojen kuviopuoli piti olla ikkunaan päin, että näyttää hienolta ulospäin, mitä väliä, jos sisällä näyttivät tylsiltä, valkoisilta. Ennen kuin mentiin kylässä käymään, äiti pakotti syömään vatsan täyteen ruokaa, kun kylässä tarjottiin ruokaa, niin ei saa syödä. "Kun se olisi niin noloa, näyttäisi siltä, ettei kotona annettaisi ruokaa, kun kylässä syö". En sitten kavereidenkaan luona syönyt, kun kävin teininä. Pesutuvassa piti edustavammat pyykit laittaa eteen narulle, ja alusvaatteet ja muut vähemmän hienot piiloon lakanoiden ja pyyhkeiden alle."
– Nimimerkki Pulmu

"Meille ei saanut tulla kuin yksi tietty kaveri kylään, siis jokaiselta meiltä sisaruksista sai vain olla yksi kaveri, joka sitten kelpuutettiin kylään. Kuuluu kuulemma liikaa meteliä. Oman huoneen ovea ei missään nimessä saanut pitää kiinni, jos kaveri oli kylässä, samoin nauraa ei saanut, sillä se kaikki luokiteltiin riehumiseksi, jota ei sallittu. Piti leikkiä hyvin hiljaa ja hillitysti. Myös kuiskuttelu ja supattelu oli kielletty, sillä sekin on rumaa, jos jotain salaa toisilta. Mieluiten tietysti äiti komensi meidät suoraan sinne kavereiden luo tai ulos, ettei koti sotkeennu.

Jos meille tuli aikuisia kylään, meidän piti olla hiljaa huoneessa tai istua kauniisti sohvalla, mutta ei saanut puhua kuin kysyttäessä, ja silloinkin piti kauniisti vain vastata mutta hyvin lyhyesti, sillä ”ei aikuisia kiinnosta kakaroiden jutut”. Koululäksy oli tehtävä omalla ajalla, tarkoitan sitä, jos äiti keksi alkaa siivoamaan, meidän piti auttaa äitiä (ja sen piti tapahtua heti eikä hetken päästä), läksyt eivät todellakaan olleet syy olla auttamatta. Jos läksyt jäivät tekemättä, oli turha kotiin tuoda koulusta muistutuslappua, ”mitäs et ollut tehnyt niitä”. Tästä syystä kävimme usein kirjastossa tekemässä läksyt.

Varmaan sanomattakin selvää, että apua läksyihin oli ihan turha edes pyytää. Samoin vanhempainilta-lappuja oli turha tuoda kotiin, siitä äiti nosti kamalan huudon ja metelin, kun moista roskaa toimme kotiin. Kerran sanoin opettajalle, etten ota lappua, kun äiti huutaa. Opettaja pakotti ottamaan sen kuitenkin, eikä kai uskonut. Heitin sen sitten kotimatkalla roskiin, kun en tosiaan kotiin uskaltanut sitä viedä.

Jos sairastuit kesken koulupäivän ja opettaja soitti kotiin, tiesit taas saavasi huutia, kuinka opettaja on soitellut ja kuinka "ei saa antaa turhaan soittaa". Sairastuminen oli aina oma syy, oli sitten kuume, flunssa tai vaikka vesirokko, oli se oma syysi ja siitä tuli kamala huuto. Kesken koulupäivän sairastuminen ei ollut sellainen syy, miksi äiti olisi kotiin meitä hakenut, jos et itse pysty omilla jaloillasi tulemaan, niin jää sitten sinne.

Muistissa on hyvin, kuinka opettaja suuttui minulle äidin kommenteista ja laittoi sitten pari luokkakaveria minua kotiin saattamaan. Muistan, kuinka kerran pyörryin kesken aamuaskareiden kotona, äiti huusi täysillä, etten hajota sitä juomalasia, joka oli kädessäni. Lasi ei hajonnut, ja kun virkosin, sain kauhean saarnan ja jouduin lähtemään kouluun ilman aamupalaa. Joululahjaksi me saimme vaatteita, hienoa tietysti, että niitä tuli, kun kovin usein emme niitä muuten saaneet. Leluja meille ei juurikaan ostettu. Jos olimme kaverilla liian myöhään, äiti soitteli perään ja uhkasi aina kasvatuslaitokseen laittamisella. Tukkapöllyä ja risua ei meillä säästelty.

Aikuisena joskus kysyin äidiltäni, miksi koskaan on meidät synnyttänyt; hän sanoikin, ettei olisi edes halunnut lapsia, mutta ”isänne halusi”. Nyt vanhuudenpäivinä hän ihmettelee, kun me lapset emme häneen juuri yhteyttä pidä."
– Nimimerkki kauheat kakarat

***