Miltä näyttää Pariisin arki? Laukkutarkastuksiin ja sotilaisiin katukuvassa jo totuttu

Suurlähettiläät: Terrorismin pelko on takaraivossa Belgiassa ja Ranskassa 12:05

Suomen Ranskan ja Belgian suurlähettiläät kertovat MTV:n Huomenta Suomessa, miltä kaupunkilaisten arki näyttää terrori-iskujen jälkeen.

Pariisissa kaupunkilaiset ovat saaneet tottua turistikohteiden lähellä partioiviin sotilaisiin sekä laukkutarkastuksiin esimerkiksi ostoskeskuksiin mennessään. Poikkeustila alkoi viime vuoden tammikuussa, ja se jatkuu ainakin ensi tammikuuhun saakka.

– Terrori-iskuja on tapahtunut niin tiheään, että turvallisuuden puute on ihmisten mielissä. Toisaalta esiin on tullut myös turhautuminen siitä, että kaikista toimenpiteistä huolimatta näitä iskuja ei ole pystytty estämään.

Suomen Belgian ja Luxembourgin suurlähettiläs Timo Ranta puolestaan kuvailee Brysselin arkea suhteellisen normaaliksi.

– Belgia on toipunut niin hyvin kuin terrori-iskusta voi toipua. Tämä oli suuri sokki massa, jossa terrorismia ei ole ollut pitkään aikaan.

Ihmiset ovat Rannan mukaan liikkeellä kuten ennenkin.

– Länsimaissa terrorismi on sellainen asia, että elämä kuitenkin sen jälkeen jatkuu, ja ihmiset pyrkivät palaamaan arkeen mahdollisimman nopeasti. Belgiassa se on onnistunut erittäin hyvin.

Maaliskuisen iskun seurauksena kuitenkin hotellien käyttöaste on laskenut kymmeniä prosentteja. Myös Brysselin julkisen liikenteen käyttö on Rannan mukaan vähentynyt.

Lisäksi kaikkien lentokentälle menijöiden laukut tarkastetaan.

Lue myös:

    Uusimmat