Mainos

MTV Berliinissä: Tutkinta hämmentää, tilanne ei kunnolla hallinnassa

Berliinin maanantai-iltaisen joulumarkkinaiskun tutkintaprosessia on seurattu Saksassa hämmentyneitä.

MTV Uutisten Saksan kirjeenvaihtaja Tapio Nurminen sanoo Seitsemän Uutisissa, että viranomaiset eivät ole antaneet ihmisille kovin hyvää kuvaa itsestään. Tilanne ei tunnu olevan oikein hallinnassa.

– Ensin oli epäilty, jolla ei ollut mitään tekemistä tapahtuneen kanssa. Nyt epäillään tunisialaismiestä, jota on pidetty jo pidemmän aikaa vaarallisena ja hänet on luokiteltu potentiaaliseksi terrori-iskujen tekijäksi. Nyt hän on kuitenkin viime kuukaisien aikana hävinnyt poliisilta. 

– Viimeisin tieto on se, että hänet piti karkottaa, mutta tiettyjen paperimuodollisuuksien ja niihin liittyvien ongelmien vuoksi tätä ei ole pystytty tekemään.

Nurminen kertoo, että Saksassa tilanne halutaan normalisoida mahdollisimman pian.

– Kävin aiemmin nyt uudelleen avatuilla joulutoreilla ja ihmiset sanoivat siellä, että varsinkaan nyt ei pidä pelätä eikä sitä pelkoa pidä osoittaa, koska juuri sitä terroristit haluavat. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.