Milloin kyseessä on hoitovirhe? Asiantuntija kertoo
Kaikki hoitovirheet eivät oikeuta korvauksiin. Hoitovirhe ei välttämättä tarkoita edes sitä, että potilaalle aiheutuisi siitä vahinkoa.
Potilasvakuutuskeskuksen yksikönjohtaja Minna Plit-Turunen kertoo Studio55.fi-lähetyksessä, että hoitovirhe ei ole sama asia kuin hoitovahinko.
– Käytännössä hoitovirhe tarkoittaa sitä, että hoidossa joku menee niin kuin ei olisi pitänyt mennä, eli hoidetaan väärin, puutteellisesti tai hoito viivästyy.
Hoitovirhe ei kuitenkaan aina aiheuta potilaalle vahinkoa. Esimerkiksi diagnoosin viivästyminen ei välttämättä vaikuta hoidon lopputulokseen.
– Jos potilas kuitenkin saa sen saman hoidon, eikä sillä viiveellä ole vaikutusta hoidon kulkuun, taudin lopputulokseen tai ennusteeseen, niin silloinhan mitään vahinkoa ei ole tapahtunut.
– Hoitovahingossa edellytetään, että potilaalle oikeasti tapahtuu joku terveydentilan heikentyminen tai muu henkilövahinko.
Hoitovahingosta maksetaan korvauksia silloin, kun se voidaan määritellä potilasvahinkolain nojalla korvattavaksi hoitovahingoksi.
– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kokenut terveydenhuollon ammattihenkilö olisi siinä tilanteessa toiminut toisin, ja vielä edellytetään, että näin toisin toimien olisi se vahinko vältetty.
Miten hoitovahingosta haetaan korvauksia? Minkälaisista vahingoista korvauksia maksetaan? Katso koko lähetys!
Uusimmat
-
08:54
Live: SAK:lla ei suuria odotuksia pääministeri Orpon tapaamiseen, Akava valmis työtaistelutoimiin "tarvittaessa"
-
08:48
IL: Kansanedustajan epäiltiin vuotavan salaisia tietoja Venäjälle puolustusvaliokunnan kokouksista – edustaja kiistää
-
08:43
Suomalaishyökkääjältä maailmanluokan temppu läpiajossa – selostaja kiihtyi totaalisesti: "Millä tavalla viimeistelee!"
-
08:38
Verkkokauppajätti Amazon haastettu oikeuteen
-
08:36
Autoliikenne keskeytettiin Krimin sillalla – MTV seuraa sotaa
-
08:27
Live kello 10.30: Tältä näyttää tähän asti käytössä ollut vesijohtoputki 1800-luvulta – MTV paikalla Mannerheimintien jättiremontissa
-
08:22
Huomasitko? Tuotteiden hinnat muuttuivat tiistaina Alkossa
-
08:18
Luottamus rakentamiseen vajosi EU:n alimmaksi – huonoja enteitä myös työttömyyden kehityksestä
-
08:15
Noin 80 nautaa kuoli liekkeihin navettapalossa Parikkalassa – ulkopuolinen hälytti palokunnan, kun taivaanrannassa loimotti
-
07:49
TPS-kulisseissa käänne – johtoportaaseen uusi nimi eduskunnasta
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
06:32
Hollywood-tuotannot lamauttanut käsikirjoittajien lakko päättyy
-
06:27
Neljän lapsen yksinhuoltaja etsii kuumeisesti uutta asuntoa Helsingin vuokrakurimuksessa: "Olen peloissani"
-
06:05
Niko Ranta-aho kertoo kirjassaan, kuinka sai kuulla Sofia Belórfin ja Stefan Thermanin suhteesta – totuuden kertoi Martina Aitolehti
-
06:04
SM-liigan huutelukohussa rajuja epäonnistumisia, Lauri Marjamäen tulevaisuus tapetilla – Petteri Sihvoselta kova paljastus Kiekko-Espoosta
-
Lataa lisää