Millaista on paha populismi? Tutkija: "Populismi ei välttämättä ansaitse täysin negatiivista kaikua"

Millaista on paha populismi? –"Sillä on mediassa hyvin negatiivinen kaiku" 1:53
Millaista on paha populismi? – “Populismi ei välttämättä ansaitse täysin negatiivista kaikua”

Italiassa, Bolognan yliopistossa populismitutkijana toimiva Yannick Lahti kertoi tämänpäiväisessä Uutisaamussa, miten maailmanlaajuisesti päätään nostanutta poliittista ilmiötä tulisi kuvata. 

– Populismin katsotaan olevan ohut ideologia, jossa yhteiskunta on jakautunut homogeeniseen oikeaan kansaan, sekä pahaan ja korruptoituneeseen eliittiin, Lahti kuvailee. 

Lahti korostaa myös, ettei populismille ole olemassa mitään tiettyä pelikirjaa, toisin kuin monella muulla ideologialla. 

– Populistisia piirteitä voidaan ottaa sekä vasemmalta että oikealta. Itse näen populismin enemmänkin viestintätyylinä, jolla luodaan kuvaa meistä ja heistä. 

Lahden mukaan lähes jokaisen poliitikon on ajoittain helppoa sortua lievän populismin harjoittamiseen. Hän nimeää kuitenkin Perussuomalaiset eniten populismia politiikassaan toteuttavana suomalaispuolueena.  

Yhteiskunnallisessa keskustelussa populismi nähdään usein negatiivisessa valossa, eikä liika populismi ole Lahden mukaan demokratialle terveellistä. 

Lahden mukaan populismilla voi olla myös hyviä puolia. 

– Populismi ei välttämättä ansaitse täysin negatiivista kaikua. Se voidaan myös nähdä demokratiaa korjaavana tekijänä, ja sen avulla voidaan tuoda esiin sellaisten ihmisryhmien ääniä, joita ei aina muuten kuule. 

– Asian lähestyminen hyvä tai paha -akselilla on mielsetäni hyvin naiivia ja väärin.

Katso koko haastattelu alla olevalta videolta.

Populismi meillä ja muualla 8:05

Lue myös:

    Uusimmat