Millaisia muutoksia koronavirus saa aikaan aivoissa? Ruumiinavaukset paljastivat uutta tietoa taudin vaikutuksista

Koronavirus iskee myös verisuoniin ja aiheuttaa mysteerioireita 3:16
Jo aiemmin on selvinnyt, että koronavirus voi vaikuttaa kehossa muun muassa verisuoniin ja sydämeen.

Koronaviruksen aiheuttaman COVID-19-taudin oireet ovat jo tuttuja useimmille uutisia seuraaville, mutta mitä tapahtuu tautiin sairastuneen sisällä?

Koronavirukseen kuolleille tehdyistä ruumiinavauksista saatuja tietoja on yleisesti hyödynnetty koronaviruksen ymmärtämisessä ja sen hoidossa. Lääketieteellinen lehti The New England Journal of Medicine kertoo nyt artikkelissaan, millaisia muutoksia koronavirus voi saada aikaan aivoissa.

On yleisesti tiedossa, että koronaviruspotilaiden neurologisiin oireisiin kuuluvat muun muassa päänsärky, sekavuus ja hajuaistin heikkeneminen.

Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa suoritettiin 18 ruumiinavausta ihmisille, joilla oli todetusti ollut COVID19-tartunta, eli koronavirustartunta. Ruumiinavauksissa tutkittiin kymmentä aivoaluetta.

Uuden tiedon kannalta merkittävää oli se, että ruumiinavausten perusteella tutkitut potilaat olivat kärsineet koronavirusta sairastaessaan happivajeesta, joka oli aiheuttanut joitain muutoksia potilaiden aivoissa. Sen sijaan aivoissa ei juuri näkynyt viruksen aiheuttamia muutoksia, vaikka niin olisi voinut etukäteen olettaa.

Tutkituista ruumiista 14 oli miehiä, ja tutkittujen mediaani-ikä oli 62 vuotta. Potilaiden neurologisia oireita olivat olleet lihaskipu, päänsärky ja heikentynyt makuaisti.

Koronavirustartunnan ohella potilaista osa oli kärsinyt muun muassa diabeteksesta, osa kohonneesta verenpaineesta, osa sydän- ja verisuonitaudeista, osa kroonisesta munuaissairaudesta ja osa dementiasta.

Kyseessä olevat potilaat olivat joutuneet keskimäärin kuusi päivää ennen kuolemaansa sairaalaan. Kuolema koitti potilaille 0–32 päivää oireiden alettua.

Lue myös:

    Uusimmat