Miljoonia katsojia kerännyt video johti potkuihin – kuljettaja piinasi jalankulkijoita firman pakettiautolla

Porsche-kuskin vaarallinen ohitus oli koitua Petrin kohtaloksi 0:22

Ystävällisyydestään ja hyvistä käytöstavoistaan tunnettujen kanadalaistenkin joukosta löytyy mätiä yksilöitä. Tämän saivat huomata epäonniset jalankulkijat, jotka joutuivat sateisena päivänä oheisella videolla nähtävän pakettiautoilijan ohittamiksi.

Pääkuvan video

Porsche-kuskin vaarallinen ohitus oli koitua Petrin kohtaloksi

Kovinkaan moni autoilija ei pysty sanomaan, etteikö olisi joskus vahingossa roiskuttanut vettä jalankulkijoiden päälle. Toisinaan se saattaa olla liikenneturvallisuuden kannalta jopa ainoa mahdollinen järkevä vaihtoehto, mutta siinäkin tapauksessa on kohteliasta selvittää asia kastellun osapuolen kanssa.

Oheisella Kanadassa kuvatulla videolla kuitenkin nähdään varsin ikävältä vaikuttava pakettiautoilija, joka tuntuu nauttivan jalankulkijoiden kastelemisesta. Edellä ajaneeseen autoon kiinnitetty kamera kuvasi, kuinka rakennusfirman valkoista Ford Transitia ohjastanut henkilö tekee kaikkensa saadakseen vedet ryöppyämään jalkakäytävällä olevien ihmisten päälle.

Heinäkuun lopussa YouTubeen ladattua videota on katsottu jo lähes 2,5 miljoonaa kertaa. Katso video alta.

Viraalihitiksi muodostunut video päätyi myös kuljettajan työnantajan silmien eteen. Kuljettaja sai ymmärrettävästi potkut.

Lue myös:

    Uusimmat