Timo Halt on nykyään onnellinen mies. Hän asuu unelmiensa Lapissa, nauttii eläkepäivistä ja kiittää sisua siitä, ettei aikoinaan vienyt henkeä itseltään.
Timo Halt syntyi isoon ja köyhään keskisuomalaiseen lapsiperheeseen. 17-vuotias poika lähti heti kansalaiskoulun käytyään töihin Turun telakalle.
– Työskentelin puusepän apulaisena. Välillä tein hommia Ruotsissa. 1980-luvun alussa etenin jo työnjohtajaksi. Oma yritys oli ollut unelmana alusta asti. Vihdoin vuonna 1989 se onnistui parin kaverin kanssa, Timo kertoo.
Sitten tuli se kuuluisa lama. Yritys ajautui konkurssiin vuonna 1991.
Sokki vei itsemurhan partaalle
– Se oli täydellinen sokki. Minulla oli vaimo ja pieni tyttö. Olin kiinnittänyt oman talon ja muun omaisuuden, velkaa ja vakuuksia oli sinne sun tänne. Konkurssin seurauksena maksettavaksi pamahti kahden miljoonan markan takuuvelat, Timo kertoo.
Maailma oli Timosta surkea ja paha paikka.
– Olin totaalisen lamaantunut. Ongelmat tuntuivat sekaiselta lankavyyhdiltä, jonka purku oli mahdotonta mistään päästä.
– Voi sanoa, että olin tekemässä itsemurhaa.
Kahden miehen yrityksestä 200 työntekijän firmaksi
Potkun eteenpäin antoi tuttu pankinjohtaja.
– Hän sanoi, että sinä olet niin hyvä mies, ettei sinua päästetä hunningolle. Elämisen tarve, usko ja toivo paremmasta voittivat.
Timo sai uuden lainan. Sillä hän perusti laivanrakennusyrityksen Orsap Oy:n ystävänsä kanssa. Konkurssista oli kulunut tuolloin puoli vuotta.



