Meneillään olevasta YK:n biodiversiteettikokouksesta odotetaan sopua luontokadon pysäyttämisestä vuoteen 2030 mennessä. Miljoona kasvi- ja eläinlajia eli joka kahdeksas laji on jo vaarassa kuolla sukupuuttoon. Maailman valtioiden odotetaan sitoutuvan siihen, että maailman meristä ja maa-alueista suojeltaisiin 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.
Luonnon monimuotoisuus hupenee kiihtyvällä vauhdilla. Kansainvälisen luontopaneelin mukaan noin miljoona kasvi- ja eläinlajia eli joka kahdeksas laji on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Vaarassa ovat esimerkiksi jääkarhut, gorillat, norsut ja lumileopardit.
Meillä Suomessakin joka yhdeksäs laji ja joka toinen luontotyyppi on uhanalainen. Suomen uhanalaisimpiin nisäkkäisiin kuuluvat naali, saimaannorppa ja ahma.

"Meillä ei ole varaa epäonnistua"
Luonnon monimuotoisuuden hupeneminen yritetään pysäyttää kansainvälisillä neuvotteluilla, jotka ovat käynnissä Kiinan Kunmingissa. Haasteet ovat suuria.
– Uhanalaisuus sekä elinympäristöjen että lajien osalta lisääntyy edelleen valitettavasti. Myös rahoituksen määrässä, joka tarvittaisiin siihen, että tätä toimeenpanoa pystytään tekemään täysimääräisesti, on edelleen aika suuri aukko, toteaa Suomen pääneuvottelija, ympäristöneuvos Marina von Weissenberg ympäristöministeriöstä.
– Luonto ja luonnon monimuotoisuus on meidän ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin ja talouden perusta, meillä ei ole enää varaa epäonnistua tässä, linjaa WWF Suomen ohjelmajohtaja Anne Tarvainen.


