Miksi unelmat kuolevat aikuisiällä? Asiantuntija: Osa ihmisistä menettää toivonsa | MTV Uutiset
Miksi unelmat kuolevat aikuisiällä? Asiantuntija: Osa ihmisistä menettää toivonsa
"Miksi vaivautua?"Colourbox
Julkaistu 21.05.2014 21:00
Maria Aarnio
lifestyle@mtv.fi
Miksi unelmat katoavat aikuisiällä? – Ihmiset uskovat, että unelmat vaativat paljon työtä. Eivät ne vaadi. Pienien unelmien, kuten squashin aloittamisen, toteuttaminen ei ole vaikeaa, sanoo kouluttaja Daniel Sá Nogueira.
”Minä haluan olla palomies!"
"Kun kasvan isoksi, minusta tulee lääkäri!"
"Minusta tulee paras prinsessa ikinä. Ja huomenna aion matkustaa Kuuhun!”
Lapsilla on paljon unelmia. Aikuiselämän unelmointi koostuu usein huomattavasti vaatimattomammista teemoista: unelmoin, että olisi jo perjantai, unelmoin vain tunnista vapaa aikaa. Miksi näin?
Näin MTV Lifestylen toimittajat unelmoivat!
”Unelmoin labradorinnoutajan pennusta ja isommasta asunnosta. Kevään aikana olen haaveillut paljon kesäsuunnitelmista: sateisena päivänä on kivaa ajatella mökkisaunaa, viileään järveen pulahtamista ja grillaamista perheen kesken.”
”Unelmoin, että saisin uida delfiinien kanssa.”
"Unelmani on omakotitalo!"
”Unelmoin vanhasta talosta, jonka kunnostaisin itse.”
”Unelmoin, että saisin maalata työkseni taidetta huvilassani Costa Amalfilla.”
”Unelmani olisi asua joskus Singaporessa. Kävimme siellä perheen kanssa lomalla ja ihastuimme paikkaan. Mieheni on töissä firmassa, jolla on toimipiste myös kyseisessä kaupungissa ja toiveena olisi, että hän pääsisi sinne töihin ja minä voisin kotirouvailla lasten kanssa.”
”Tällä hetkellä suurin unelmani on maailmanympärimatka.”
”Unelmanani on ollut pikkutytöstä asti oma hevonen. Nyt näin aikuisiällä huomaan haaveilevani samasta: ratsastamisesta, hevosen läsnäolosta ja sen silkinpehmeästä turvasta hamuilemassa kättäni.”
– Alamme menettää unelmiamme iän myötä. Jotkut 25-vuotiaat eivät enää ole unelmoijia. Se on hyvin surullista. Syitä on monia. Osa ei enää ole itsevarmoja, ehkä heillä oli vaikea lapsuus tai huono ihmissuhde vei heidän omanarvontuntonsa. Osa ihmisistä alkaa menettää toivonsa ihmiskunnan suhteen ja miettii, miksi nähdä vaivaa, Daniel Sá Nogueira kuvaa.
Sá Nogueira on unelmoija, joka kouluttaa ihmisiä unelmoimaan. Kaikilta kyky haaveilla ei katoa iänkään myötä: osa ihmisistä unelmoi vielä 50-vuotiainakin.
Kun ihmisellä on unelmia, hänellä on toivoa. Maailma näyttää kirkkaalta, mahdollisuuksien paikalta. Toisaalta osa alle 30-vuotiaista ei enää näe mahdollisuuksia missään.
– Se on surullista, mutta kokemukseni mukaan helposti parannettavissa. Kun ihminen inspiroituu jälleen ja alkaa lukea kirjallisuutta, tapaa mielenkiintoisia ystäviä, jotka ovat energisiä ja jotka tekevät mielenkiintoisia asioita, hän alkaa taas unelmoida, Sá Nogueira sanoo.
Miksi jotkut eivät unelmoi? Samalla tavalla voisi miettiä, miksi vain osa ihmisistä kuluttaa elämänsä parisuhteessa, joka ei toimi.
"Saisinpa viettää koko loman yksin..."Colourbox
– Miksi ihmiset ovat parisuhteissa, jotka eivät toimi? Syitä on monia. Osa tekee sen, koska kaipaa rakkautta, osa siksi, ettei usko ansaitsevansa enempää. Osa aloittaa huonon suhteen, koska sellaisen suhteen mallin he saivat vanhemmiltaan lapsuudessa. Uskon, että unelmoinnin aloittaminen uudestaan ei ole rakettitiedettä. Se, että saa ihmisen vaihtamaan epäterveen suhteen parempaan tai saa jonkun kasvattamaan itselleen vahvan itsetunnon, on monimutkaista, Sá Nogueira sanoo.
Hän kertoo olevansa unelma-addikti. Unelmien ei aina tarvitse olla suuria: joskus ne ovat pieniä ja yllättäviä.
– Pelasin squashia teini-ikäisenä ja muutama vuosi sitten tartuin taas mailaan ja pelasin. Mietin: vau, haluaisinpa tehdä tätä kolme tai neljä kertaa viikossa, tämä olisi hyvä tapa liikkua. Ja siinä se, sitä teen nykyisin: pelaan squashia. Osa unelmista on pieniä ideoita. Näet mailan ja mietit: haa, tätä alankin tehdä, Sá Nogueira kuvailee.
En pysty. En kykene. Ei se onnistu. Sá Nogueiran mukaan on totta, että moni hokee itselleen masentavia lauseita.
– En ole koulutusjärjestelmän suuri fani. Mielestäni siinä on useita hyviä asioita ja sitten joitain puolia, jotka ovat surkeita. Yksi asia on se, miten systemaattisesti ja järjestelmällisesti todistamme lapsillemme, etteivät he pysty. He eivät voi olla luokan parhaita, koska vain yksi kolmestakymmenestä voi olla paras, mutta kaikilta odotetaan parhautta. Opettajat ja vanhemmat puskevat jokaista lasta olemaan paras luokassaan, mutta vain yksi voi olla paras, Sá Nogueira kuvaa.
– Emme voi kaikki olla urheilullisia, mutta meidän kuuluisi olla. Emme voi kaikki olla hyviä matematiikassa, kielissä ja historiassa, mutta meidän kuuluisi olla. Käytämme lapsuudestamme suuren osan todistaaksemme, miten emme osaa. Tämä ei ole mikään masentava katsaus siihen, miten kammottavassa yhteiskunnassa elämme. Tarkoitan, että meidän täytyy ajatella uudelleen koulutussysteemimme.
Vakaan koulutuspohjan päälle pitäisi lisätä runsaasti yksilöllisyyttä. Jokaisella on Sá Nogueiran mukaan viidestä seitsemään vahvuutta, jotka ovat ainutlaatuinen yhdistelmä: kukaan ei ole tasan samanlainen ja yhtä taidokas samoissa asioissa kuin juuri sinä.
– Ihminen yksilönä on uskomaton. Minulla on 5-6 asiaa, joissa olen loistava, ja 5-6 asiaa, joissa olen surkea. 40 asiassa olen keskinkertainen. Kun yhdistän asiat, joissa olen loistava, syntyy jotakin maagista, koska kukaan ei voi toimia samalla tavalla kuin minä. Alallani ei ole yhtäkään kilpailijaa, joka tekee samoja asioita, joita minä teen. Enkä minä voi tehdä heidän hommiaan. Olen minä, Sá Nogueira sanoo.
"Unelmoin matkasta merelle."Colourbox
Koulutusjärjestelmää hän kuvaa hyvin tehdasmaiseksi ja tarkasti organisoitu: kärjistettynä jokainen menee sisään samasta ovesta, käy läpi saman prosessin ja tupsahtaa sitten ulos koulutusjärjestelmästä.
– Se johtaa hyvin nopeasti en pysty -asenteeseen. Miten tältä pääsee karkuun? Unelmien voimalla. Ala asettaa pieniä tavoitteita, saavuta ne, juhli sitä ja alat jälleen uskoa. Ehkä ”minä pystyn” tulee takaisin sanavarastoosi, Sá Nogueira kehottaa.
Yksilöllisyyden tulisi ulottua myös muuhun elämään. Roolimalleja ja unelmia ei saisi ottaa televisiosta.
– Katsomme julkkiksia, televisiota ja alamme ajatella, että haluan olla kuten tuo tyyppi. Eikä se ole mahdollista. Emme voi kaikki olla Obama tai Oprah, ei se toimi niin. Yksilöllisyyttä, Sá Nogueira sanoo.
– Ihmiset uskovat, että unelmat vaativat paljon työtä. Eivät ne vaadi. Pienien unelmien, kuten squashin aloittamisen, toteuttaminen ei ole vaikeaa. Se on vain osa elämää. Jonkin asian tekemistä.
