Miksi toisista saa kirjoittaa ilman lupaa, mutta toisista ei?

Erolan mukaan tiedotusvälineet näyttäisivät tekevän selvästi arvovalintaa siitä, kenestä tällaisia teoksia saa kirjoittaa.

– Lehdistö suhtautuu kauhistellen, kun vaikkapa koko kansan suosikista Vesa-Matti Loirista tehdään elämäkerta ilman kohteen lupaa. Sama pätee Sauli Niinistöön. Sen sijaan voimakkaasti mielipiteitä jakavista ja kadehdituista henkilöistä, kuten Paavo Väyrysestä ja Björn Wahlroosista tehdyistä auktorisoimattomasta elämäkerrasta revitään mediassa kaikki riemu irti, sanoo Erola.

Maailmalla auktorisoimattomat elämäkerrat ovat yleisiä. Erola laskee, että Saksan liittokanslerista Angela Merkelistä on tehty yli kymmenen elämäkertaa, joista vain yksi on auktorisoitu.

Erolan mukaan Suomessa on erilainen kulttuuri auktorisoimattomien elämäkertojen suhteen.

– Täällä on ollut traditiona se, että kuolleesta saa kirjoittaa, mutta elävistä ei.

Erola on itse kustantanut muun muassa Petri Nevalaisen tekemän auktorisoimattoman elämäkerran Vesa-Matti Loirista (Helsinki-kirjat).Paasilinna-kustannusosakeyhtiö sen sijaan ei julkaise auktorisoimattomia elämäkertoja.

"Kuin pitkä lehtijuttu"

Auktorisoimattomien elämäkertojen päähenkilöt suhtautuvat usein nuivasti teoksiin. Erola sanoo ymmärtävänsä kielteisen suhtautumisen.

– Eihän se mukavalta tunnu, kun itsellä ei ole kontrollia siihen, mitä omasta elämästä kirjoitetaan. Toisaalta on ristiriitaista, että hyvinkin arvostettuihin päivälehtiin voidaan tehdä syvällisiä henkilökuvia ilman kohteen lupaa.

Erola luonnehtiikin auktorisoimattomia elämäkertoja pitkiksi lehtijutuiksi. Niissä pätevät myös samat pelisäännöt kuin journalismissa.

– Valheita ei saa levittää. Kielteiset asiat pitää pystyä osoittamaan oikeiksi, sanoo Erola.

Ranskan ex-presidentti osoitti rohkeutta

Huono elämäkerta – oli se sitten auktorisoitu tai ei – on Erolan mielestä sellainen, mistä puuttuu täysin kritiikki päähenkilöitään kohtaan.

– Näillä fanikirjoilla rakennetaan päähenkilöiden henkilökulttia. Lopputulos on usein kehno.

Ideaalielämäkerta puolestaan on Erolan mukaan sellainen, missä päähenkilö antaa ulkopuoliselle tekijälle vapaat kädet, mutta avaa myös arkistonsa, puhuu ja sallii lähipiirinsä puhua.

– Erityisen mielenkiintoisen tällaisista kirjoista tekee se, jos kirjan päähenkilö vielä sattuu olemaan poikkeuksellisen itsekriittinen ja kykenee tarkastelemaan omia tekemisiään analyyttisesti. Tällöin tulkinta on ainakin ehdottomasti mielenkiintoisin. Tämä vaatii toki poikkeuksellista rohkeutta päähenkilöltään.

– Harva pystyy itse kirjoittamaan laadukasta omaelämäkertaa - varsinkaan uskottavan itsekriittisesti, pohtii Erola.

Erolan pitää Ranskan entistä presidenttiä Nicolas Sarkozya hyvänä esimerkkinä ideaalitapauksesta.

– Sarkozy antoi aikoinaan kirjailija Yasmina Rezalle täyden vapauden seurata häntä. Kirjailija tekikin kohtuullisen ronskin arvion siitä, minkälainen persoona Sarkozy on. Tämä oli Sarkozylta rohkea veto, hän varmasti tiesi, että kirja tulee sisältämään myös kriittistä tulkintaa. Hyvin harvalla on rohkeutta, halua tai tarvetta toimia näin.

Väyrynen Vastarannan kiiski -kirjasta: Fiktiota

Vastarannan kiiski – ensimmäinen ulkopuolisen kirjoittama kirja Väyrysestä