Vastarannan kiiski – kirja suuria tunteita herättävästä Paavo Väyrysestä

Väyrynen on ihminen ja poliitikko, joka ei jätä ketään kylmäksi. Väyrystä joko rakastetaan ja ihaillaan tai vihataan ja halveksitaan.

Vastarannan kiiski – Paavo Väyrysen ihmeellinen elämä on ensimmäinen jonkun toisen suulla kerrottu arvio Paavo Väyrysestä. Kohteen itsensä kertomana aiheesta löytyykin jo ennestään lähes hyllymetrin verran tavaraa - On muutoksen aika 1-2, On totuuden aika 1-2, Itsenäisen Suomen aika jne.

Väyrynen on ollut näkyvä ja kuuluva hahmo Suomen poliittisessa elämässä jo yli 40 vuotta, joten Vastarannan kiiski on paitsi henkilökuva myös katsaus maamme viimevuosikymmenten poliittiseen historiaan.

Kompastuskivinä vallanhimo ja itserakkaus

Kirja ei taida sisältää suuria yllätyksiä politiikkaa edes joltain etäisyydeltä seuraaville, mutta kirjaan on koottu herkullisia yksityiskohtia Väyrysen taipaleen varrelta.

Kirjassa haastateltujen Väyrysen kannattajien ja vastustajien arviot tuntuvat kulkevan aika lailla samoja ratoja. Väyrystä pidetään älykkäänä, kyvykkäänä, lahjakkaana ja aikaansaavana poliitikkona. Lasse Lehtinen ja Sanna Ukkola jopa myöntävät hänen olleen yllättävän usein oikeassa.

Siitä huolimatta pitkä ura ei ole saanut Väyrysen kaipaamaa kruunua. Kompastuskivinä ovat olleet kirjaan haastateltujen ja lainattujen muistelmien valossa Väyrysen vallanhimo, itserakkaus ja vankkumaton usko omaan ylivertaisuuteen.

Besserwisser jo yhteiskoulussa

Koulutoveri kuvailee kirjassa Väyrystä jo teininä besserwisseriksi.

– Joskus Paavolla oli tapana opastaa opettajia, mikä ei ollut kovin tavallista tuohon aikaan. Mutta Paavo tiesi asiat mielestään opettajia paremmin.

Penkkarikronikassa Väyrysen suuhun kirjoitettiin saman tyyppisiä värssyjä:

– Niin kauan kuin muistaa voin, olin etevin kaikista... Mä olen siis Putsi Suuri, on taitoni voittamaton... Ja ennen kuin huomaattekaan, oon presidentti tän maan...

Presidentiksi ryhtymisaikeensa Väyrynen oli tehnyt selväksi luokkatovereilleen ihan suoraan.

– Puheiden sävy oli sellainen, että hän oli asiastaan varma, toinen koulutoveri muistelee.

Myöhemmin puoluetoveri Keijo Korhonen kuvaa Väyrysen uskoa kykyihinsä sanalla megalomania eli suuruudenhulluus.

Korhonen muistelee asenteesta seuranneita noloja tilanteita Väyrysen ulkoministeriaikana. Väyrynen oli muun muassa kerran New Yorkissa intoutunut esitelmöimään Israelin pääministeri Jitzhak Shamirille, miten Lähi-idän ongelmat pitäisi ratkaista.

Kohtalo johtaa Suomen kansaa

Väyrynen näki itsensä Kekkosen itseoikeutettuna perintöprinssinä ja pyrki Suomen presidentiksi määrätietoisesti. Ulkoministeripestit ja pääministerin pallin tavoittelun hän näki vain välietappeina.

Väyrynen toimi 23-vuotiaana tuoreena kansanedustajana pääministeri Ahti Karjalaisen sihteerinä. Karjalainen arvioi Väyrysen tuolloin toiminnallaan vain pyrkineen edistämään omaa uraansa.

Esko Aho kertoo Väyrysen avautuneen urasuunnitelmistaan ja vetäytyneen 1990 keskustan puheenjohtajan paikalta valmistautuakseen suurempiin tehtäviin, Suomen seuraavaksi presidentiksi.

Puoluetoveri Mikko Pesälä kertoo Väyrysen jo vuonna 1981 mesonneen päihtyneenä suuresta tulevaisuudestaan.

– Minä olen Jumalan valittu johtamaan Suomen kansaa, Pesälä kertoo muistelmissaan.

Presidentti Mauno Koivisto pitää Väyrysen poliittista peliä helposti ennakoitavana.

– Väyrynen tekee yllättäviä asioita, mutta ei yllätä... Menemättä yksityiskohtiin, voin sanoa, että hänen kanssaan tiesi aina, mistä tuulee.

Elisabeth Rehn on samoilla linjoilla.

– Vuosien mittaan olen oppinut huomaamaan, että Väyrystä kannattaa pelätä eniten juuri silloin, kun hän on kaikkein mukavimmillaan. Silloin hänellä on piru merrassa.