Miksi seksi on parempaa hotellissa kuin omassa sängyssä? Asiantuntija selittää

Oletko koskaan miettinyt, miksi seksi hotellihuoneessa tuntuu vain niin kovin paljon paremmalta kuin petipuuhat omassa makuuhuoneessa? Enää ei tarvitse miettiä, sillä tieteellä on tarjota tähänkin vastaus.

Psykoterapeutti ja seksineuvoja Ian Kerner kertoi Huffington Postille, miksi seksi hotellihuoneessa tuntuu paremmalta kuin vaakamambo omien peittojen alla.

Ilmiö johtuu siitä, että hotellin ylellisen ja stressittömän ilmapiirin ansiosta aivoihin tulvii dopamiinia, joka saa suorastaan villiintymään intohimon pauloihin. Sen lisäksi hotellihuoneen suoma hemmottelu itseään kohtaa saa seksin yksinkertaisesti tuntumaan paremmalta.

– Kun ihmiset kirjautuvat hotelliin, siihen liittyy psykologinen ajattelutapa siitä, että he voivat hemmotella itseään. Hotellissa on jotain luksusmaista, raukeaa ja ylellistä, mikä soveltuu hyvin seksuaaliseen oloon.

Kerner lisää, että stressitön hotellireissu vaikuttaa myös libidoon. Miehen mukaan hotellin luksusympäristö auttaa sulkemaan ahdistuksen ja stressin pois, mikä osaltaan edesauttaa seksuaalisten halujen heräämistä. Ja kyllähän hyvä valaistus, kynttilät, kalliit lakanat ja iso sänky vetoavat ihmisen kaikkii aisteihin!

Video: MTV Lifestyle vieraili seksivälinetehtaalla. Miten dildot valmistuvat?

Lue myös:

    Uusimmat