Miksi koronatestaus onnistuu joissain maissa toisia paremmin? Saksa, Etelä-Korea ja Islanti testauksen huippumaita

Hallitus tiedotti koronatestien lisäämisestä –"Epidemia kestää vielä kuukausia" 1:08:02
Suomen hallitus tiedotti koronatestien lisäämisestä.

Saksassa ja Etelä-Koreassa nähtiin nopeasti koronaviruksen aiheuttama uhka ja otettiin opiksi Wuhanin surullisesta esimerkistä.

The Guardian -lehti selvitti, miten koronatestaus on kehittynyt eri maissa.

Kiina

Kiina on tällä hetkellä muita maita edellä koronatestauksessa, mikä ei tietenkään ole kovin yllättävää, ottaen huomioon sieltä lähteneen sars-epidemian vuosina 2002–2003. Maaliskuun loppuun mennessä Kiina oli tehnyt yli 320 000 koronatestiä.

Yksi varhaisimmista testeistä kehitettiin Manner-Kiinassa Kiinan tautien torjunta- ja ehkäisykeskuksessa, ja yksityiskohdat siitä julkaistiin Maailman terveysjärjestön verkkosivuilla 24. tammikuuta heti Wuhanin eristämisen jälkeen.

Hongkongin tutkijatiimi, joka auttoi aikoinaan tunnistamaan sarsin, kehitti omaa testiään.

– Koska olemme käyneet läpi kaikki nämä tapahtumat aiemmin, tiedämme, kuinka tärkeää on saada toimiva testi. Siksi yritimme saada tuloksia mahdollisimman pian, kertoi ryhmää vetänyt Leo Poon The Guardianille.

Saksa

Saksan valmiutta koronavirukseen auttoi osittain sen tunnustaminen, että koronaviruksesta tulisi todennäköisesti maailmanlaajuinen ongelma. Useimmat muut maat valmistautuivat pandemiaan hyvin hitaasti, kun taas Saksassa jo tammikuun alussa tutkija Olfert Landt tunnusti koronan ja sarsin samankaltaisuuden. Landt ymmärsi, että tarvittaisiin testimahdollisuutta.

Koska geenisekvenssiä uudelle koronavirukselle ei ollut olemassa, Landt tutkijatiimeineen lanseerasi ensimmäisen testin pohjautuen sarsiin ja muihin tunnettuihin koronaviruksiin. Landtin kehittämä testi julkaistiin 17. tammikuuta, ennen Kiinaa.

Saksa pystyy tekemään jopa 12 000 koronatestiä päivittäin.

Etelä-Korea

Etelä-Korea on ollut kaikista edistyksellisin koronatestauksen ja sairaiden eristämise suhteen. Toisin kuin esimerkiksi Isossa-Britanniassa, missä pääministeri Boris Johnson totesi lausunnossaan, että ”korona voi levitä hieman lisää”, Etelä-Koreassa terveysviranomaiset ymmärsivät nopeasti Wuhanin esimerkin avulla, että tarttuva tauti voi levitä nopeasti hyvin laajoille alueille.

Etelä-Korea priorisoi koronapositiivisten ihmisten tunnistamista ja eristämistä, ja pystyy suorittamaan noin 15 000 testiä päivässä. Maa oli maaliskuun loppuun mennessä suorittanut yli 300 000 testiä ilmaiseksi. Lisäksi se oli kehittänyt drive-in-testauspisteet, jotka on sittemmin otettu käyttöön myös muualla maailmassa.

Islanti

Pieni ja varakas Islanti on testannut väestölukuunsa nähden enemmän ihmisiä kuin mikään muu maa, mukaan lukien oireettomia kansalaisia.

Islannin taloudellinen vauraus ja pieni väestöluku mahdollistavat sen, että se kerää tärkeää tietoa viruksen tosiallisesta esiintyvyydestä väestössä, kun taas muut maat testaavat lähinnä niitä ihmisiä, joilla on oireita.

Italia

Italia on tehnyt tähän mennessä noin 200 000 koronatestiä, mikä on toiseksi eniten heti Saksan jälkeen. Italia on myös johtanut pilottihanketta, jossa testattiin Venetsian lähellä sijaitsevan Vò-kaupungin kaikki 3 000 asukasta. Hankkeen tarkoituksen oli selvittää, voisiko koko yhteisön testaaminen auttaa hidastamaan taudin leviämistä.

Maan pääministeri Giuseppe Conte on myöhemmin syyttänyt pilottihanketta Italian suuresta koronatartuntojen määrästä, koska myös oireettomia ihmisiä testattiin.

Lähde: The Guardian

Lue myös:

    Uusimmat