Miksi joillain kuukautiskivut ovat tuskaa, toisilla ei?

Toisen olo on pirteä kuin tamponimainoksessa, toinen kieriskelee tuskanhiessä sängyn pohjalla. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Pekka Taipale kertoo, miksi jotkut naiset kärsivät kuukautiskivuista, kun toiset selviävät vähemmällä.

Mikäli sinä kuulut kuukautiskivuissa kärvistelevien naisten kastiin, kärsit todennäköisesti myös runsaammista vuodoista. Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri, dosentti Pekka Taipaleen mukaan runsaat vuodot ja kivut kulkevat käsi kädessä.
– Vuodon määrä korreloi kivun asteeseen. Nuorella naisella, jolla ei ole synnytyksiä, kuukautisveri voi pakkautua kohtuonteloon pidemmäksi aikaa ja aikaansaada kohdun venyttämistä sekä sen supistelua. Pakkautuminen aiheuttaa myös tulehdusvälittäjäaineiden muodostumista elimistössä, Taipale selventää.

Tulehdusvälittäjäaineet ovat syypää kuukautiskipujen yltymiseen yleisimmiksikin oireiksi, kuten vilunväristelyiksi, selkäkivuiksi, pahoinvoinniksi, ripuliksi ja jopa oksenteluksi.

Taipaleen mukaan noin joka kymmenes nainen kärsii kuukautiskivuista. Usein kivut alkavat heti kuukautisten alkaessa nuorella iällä.

– Jos kivut alkavat myöhemmällä iällä, esimerkiksi 30 iässä tai sen jälkeen, kyseessä voi olla sairaus, joka selviää lääkärin tutkimuksissa, Taipale muistuttaa.

Esimerkiksi erilaiset kohtumuutokset, kuten kohdun lihaskasvaimet, polyypit limakalvoilla, endometrioosi ja munasarjojen kasvannaiset voivat aiheuttaa vaikeita kuukautiskipuja. Kyse on harvoin pahanlaatuisesta, vaarallisesta muutoksesta, mutta diagnoosin tekemiseksi on syytä hakeutua lääkärin vastaanotolle.

Esimerkiksi endometrioosia voidaan joskus tavata myös nuorilla naisilla. Toimintakyvyttömäksi tekevien kipujen kanssa ei kannatakaan jäädä kotiin potemaan, vaan hakea lääkäriltä apua.

– Yleensä pyritään vaikuttamaan vuodon määrään. Käytetään esimerkiksi vuotoa vähentäviä lääkkeitä, kipuun särkylääkkeitä ja pyritään e-pillereillä tai hormonikierukalla pitämään kuukautiset niukkoina tai poissa. Joskus joudutaan hankalien kuukautiskipujen takia esimerkiksi endometrioosin takia kohdun poistoon.

Särkylääkkeistä ja liikunnasta on apua kipuun. Iän myötä kipu voi helpottaa, mutta lopullista helpotusta on yleensä luvassa vasta synnytysten myötä. Jos raskauksia ei ole, on mahdollista, että kivut jatkuvat koko aikuisiän, Taipale pahoittelee.

Lue myös:

    Uusimmat