Puolitoista tuntia kestävässä keskustelussa syvennytään persoonallisuuteen. Katsojat voivat esittää kysymyksiä asiantuntijoille.
Persoonallisuus mielletään usein kokoelmaksi suhteellisen pysyviä piirteitä.
Nämä ovat siis yksilöllisiä taipumuksia esimerkiksi tuntea, ajatella ja käyttäytyä tietyllä tavalla erilaisissa olosuhteissa.
Voiko sama persoonallisuus näyttäytyä eri tavoin eri ympäristöissä? Ovatko netissä olevat persoonallisuustestit luotettavia?
Entä milloin ihmisen niin sanotut hankalat persoonallisuuspiirteet muuttuvat persoonallisuushäiriöksi?
Helsingin yliopiston Tiedekulman lavalla pureudutaan tänään persoonallisuuteen muun muassa edellä mainittujen kysymysten kautta. Keskustelemassa ovat psykologian professori Markus Jokela ja akatemiatutkija Aino Saarinen. Juontajana toimii MTV Uutisten toimittaja Katariina Kähkönen.
Pääset seuraamaan kello 17 alkavaa suoraa lähetystä jutun alussa olevalta videolta.
Tapahtuman aikana on mahdollista lähettää kysymyksiä, joihin asiantuntijat vastaavat lähetyksen loppupuolella. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa.